Aki Kolu

Lastensuojelun sosiaalityöntekijä (YTM) ja väitöskirjatutkija

  • Palvelujärjestelmän ja sijaishuollon välisestä yhteydestä

    Tiivistelmä

    Suomalaisessa sosiaalihuolto- ja lastensuojelujärjestelmässä eräs ydinoletus on, että riittävällä palveluiden käytöllä voidaan ehkäistä sijaishuollon käyttöä. Tässä kirjoituksessa otetaan kantaa kolmeen kysymykseen, joista jokaista käsitellään omassa luvussaan. Ensinnäkin jo lyhyt tutkimuskatsaus osoittaa, ettei palveluiden käytön ja sijaishuollon vähenemisen välillä ole ainakaan suoraviivaista yhteyttä. Toiseksi analysoidaan, miksi palveluiden käyttäminen ei välttämättä johda sijaishuoltoratkaisujen välttämiseen. Kolmantena hahmotellaan palvelujärjestelmään sijoittuvaa mekanismia, jonka seurauksena palveluiden käyttäminen saattaa vahvistaa sijaishuollon tarvetta. Kokonaisuudessaan nämä kolme lukua tarjoavat yhden selityksen sille, miksi sijaishuoltoratkaisujen määrä voi kasvaa palvelujen lisäämisestä huolimatta.

    Sisällysluettelo

    Johdanto

    Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän tärkein tehtävä on löytää lapsen ja perheen tilanteeseen ratkaisu, jolla voidaan välttää sijaishuollon käyttö. Joidenkin asiakkaiden tilanteissa sijaishuollon välttämisen ehdoton edellytys on lasta ja/tai perhettä tukevan voimavaraverkoston rakentaminen. Tämä voi tarkoittaa sukulaisia, ystäviä tai muita läheisiä, mutta se tarkoittaa toisinaan myös julkisen sektorin tarjoamien palveluiden käyttämistä. Palvelut voivat olla lastensuojelun omia palveluita tai sitten muita järjestelmässä olevia lapsille ja perheelle kuuluvia palveluita.

    Suomalaista lastensuojelua voidaan hahmottaa järjestelmänä, jossa ihmisten elämissä esiintyviin asioihin vastataan palveluiden avulla (THLa; STM). Lainsäädäntö ohjaa lastensuojelun sosiaalityöntekijää palvelutarpeen arvioimisen äärelle monin eri säännöksin (Lastensuojelulaki 417/2007 2 §, 11 §, 12 § 76 § 26 §, 27 §, 30 §, 36 §, 40 §, 44 §; Räty 2023).

    Eräs toistuva toteamus suomalaisessa lastensuojelukeskustelussa on, että sijaishuollon käyttöä voidaan välttää ohjaamalla tai lisäämällä resursseja varhaisemman vaiheen palveluihin (esim. Knape ym. 2025; Seppälä ym. 2025; Hiilamo ym. 2023; STM 2020; Yle 13.3.2020). Ydinoletus palveluiden resursointiin kehottavissa puheenvuoroissa vaikuttaa olevan se, että asiakkaan ja palvelun kohdatessa ne tuottavat yhdessä sellaista arvoa, jolla sijaishuoltoa puoltava syy tai sijaishuoltoa ennakoivat asiat saadaan katoamaan.

    On tutkimuksia, joissa todetaan palveluiden yhteys hyvinvoinnin kohenemiseen (esim. Allemand ym. 2023), mutta tämä on eri asia kuin palveluiden yhteys sijaishuoltoratkaisujen välttämiseen. Jälkimmäistä oletusta tutkimus ei suoranaisesti tue.

    Piia Seppälän ym. tutkimuksessa (2025) tarkasteltiin sosiaalihuollon peruspalveluiden vaikutusta lastensuojelun avohuollon ja kodin ulkopuolisten sijoitusten tarpeeseen. Tutkimuksen mukaan lapsiperheiden perhetyö oli yhteydessä suurempaan määrään kodin ulkopuolisia sijoituksia. Timo Toikon ym. tutkimuksessa (2024) tutkittiin nimenomaisesti oletusta siitä, voidaanko kodin ulkopuolisia sijoituksia vähentää perhettä tukevilla palveluilla. Tulokseksi osoittautui, että palvelut ovat (lastensuojeluilmoituksien ohella) yhteydessä kasvavaan tarpeeseen sijoittaa lapsi kodin ulkopuolelle. Tutkijat pohtivat syyksi palveluista, seurannasta ja kontrollista syntyvää lisätarvetta palveluille ja madaltunutta puuttumiskynnystä. Scourfieldin ym. tutkimuksessa (2021) samalla tavalla puutetta kärsivien lasten kodin ulkopuoliset sijoitukset olivat yleisempiä siellä, missä perheille tarjottiin erityisiä sijoituksia ehkäisemään tarkoitettuja palveluita. Heikki Hiilamon ja Olli Kankaan tutkimuksessa lastensuojelun isompi resurssien määrä oli yhteydessä sijoitusmäärän lisääntymiseen (2010). Tarja Heinon ym. tutkimuksessa (2016) sijoitetuista tai sijoitusarvion alla olleista lapsista 98 prosenttia oli saanut jotain palvelua viimeisen 12 kuukauden aikana ja 40 prosenttia oli saanut seitsemää tai useampaa palvelua.

    Yhdysvalloista peräisin olevalla ”intensive family preservation services” -tyylisellä palvelumallilla on todettu voivan jossain määrin vähentää sijoitusten todennäköisyyttä (Lippens ym. 2025; Bezeczky ym. 2020), mutta tulokset ovat olleet vaihtelevia ja näyttöä on pidetty rajallisena (Gross 2020; Channa ym. 2012). ”Supportive housing” -interventio, jossa perheiden asumista kotona tuettiin laaja-alaisesti, omasi minimaalisen vaikutuksen sijaishuollon välttämisessä (Rong ym. 2025). Vuokranmaksua koskeva taloudellinen tuki ei ole varsinaisesti palvelu, mutta sillä on ollut vaikutusta sijaishuollon käytön välttämiseen (Fowler ym. 2018).

    Oletusta palveluiden lisäämisen ja sijaishuollon vähentymisen välisestä yhteydestä ei myöskään tue huomio siitä, että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä Suomessa on kasvanut reilussa 30 vuodessa 6 000 lapsesta yli 17 000 lapseen (Forsell & Inget-Leinonen 2025) samaan aikaan lapsiperheiden palvelujen (Sotkanet-indikaattori 5520) ja lastensuojelun avohuollon (Sotkanet-indikaattori 3776) kustannusten kanssa.

    Ei vaikuta olevan sellaista kumulatiivista tutkimusnäyttöä tai sellaisia indikaattoreita, jotka puoltaisivat oletusta siitä, että palveluihin resursoinnin ja sijaishuollon vähentymisen välillä on ainakaan pelkistetty ja yksioikoinen yhteys. Päinvastoin näyttää siltä, että palveluiden käyttö voi myös lisätä sijaishuollon tarvetta.

    Idea siitä, että palveluilla voidaan välttää sijaishuollon käyttöä, on mielestäni oikea. Mutta se tapa, miten palveluita tällä hetkellä järjestetään lastensuojelun asiakkaalle, ei välttämättä tue tätä ideaa. Asiakkaiden tilanteet ja heille myönnettävät palvelut voivat noudattaa erilaista järjestäytymisen logiikkaa.

    Lastensuojeluasiakkaan palveluiden järjestäminen Suomessa

    Suomalainen lastensuojelujärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että lapsia ja perheitä autetaan erilaisten palveluiden avulla. Lähtökohtana avunannossa on palveluiden erillisyys, jolle on monia syitä. Hyvinvointialueiden hallinnollinen ja taloudellinen ohjaus perustuu palvelujen organisatoriseen eroteltavuuteen, luokiteltavuuteen ja kustannusten kohdistettavuuteen (Valtiokonttori 2026; Valtiokonttori 2025). Ostopalveluissa palvelun sisältö määräytyy osittain sopimus- ja palvelukuvauksien kautta, jolloin tarpeet täytyy sovittaa palvelukonsepteihin (Hansel; Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016). Palvelua täytyy voida budjetoida, kilpailuttaa ja seurata, minkä vuoksi sen täytyy olla organisatorisesti erotettavissa muista palveluista. Palvelujärjestelmän sisällä elämäntilanteet jäsennetään erilaisiksi palvelukelpoisiksi kategorioiksi (STM; THLa; THLb; Kokko 2020). Tämän lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelujärjestelmä sekä asiantuntijajohtoinen lääkintä- ja sosiaalihallitus purettiin 1990-luvulla. Tästä seurasi, että julkisessa hallinnossa erotettiin seuranta, kehittäminen, valvonta ja resurssointi toisistaan. (Rimpelä 2023c)

    Näistä rakenteista on muodostunut palvelujärjestelmän toimintatapa, jossa palvelut ovat erillisiä, standardoituja ja määräaikaisia suoritteita. Palveluiden erillisyys ja yhteensovittaminen ovat olleet suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuoltokeskustelussa pitkään tunnistettu piirre (esim. Sauru 2026; Pöyhönen 2026; Holopainen ym. 2023; Innokylä 2023; Innokylä 2022; STM 2022; Hanhinen & Hyvärinen 2017). Vaikka yksittäisiä palveluita voidaan käytännön työssä muovata asiakkaan tilanteen piirteitä vastaavalla tavalla, tapahtuu tämä suhteessa järjestelmän reunaehtoihin. ”Räätälöinnille” lastensuojelussa ennakkoehtoja asettaa esimerkiksi palvelun kesto, palvelun oma tehtäväkenttä, asiakasohjauskäytännöt ja hallinnon ohjeistukset.

    Palveluiden erillisyyttä ja standardointia voidaan lisäksi havainnollistaa hyvinvointialueiden lapsiperhepalveluita kuvaavilla organisaatiokaavioilla.

    Tämän kaltaiselle palveluiden järjestämisen ja tuottamisen tavalle ei ole täysin sitä kuvaavaa käsitettä, vaikka esimerkiksi New Public Management -ajattelu (esim. Roivainen ym. 2019) sekä tutkimuskirjallisuus palvelujärjestelmän pirstaleisuudesta tulevat sitä lähelle. Omassa ajattelussani kuvaan tätä tavaralogiikkaan perustuvaksi palvelujärjestelmäksi. Tavaralla viittaan palveluiden erillisyyteen, valmiiksi muotoiltuun käyttötapaan ja oletukseen siitä, että palveluita voidaan siirtää tilanteesta ja asiakkaasta toiseen. Selkeyden vuoksi puhun kuitenkin jatkossa pääasiassa palvelujärjestelmästä.

    Lastensuojelun näkökulmasta nykyhetken lapsiperheitä palvelevan palvelujärjestelmän keskeinen piirre on se, että palvelu ja sen menetelmä sijaitsevat hallinnollisesti muualla kuin lastensuojelun asiakas. Koska palvelu on jossakin toisaalla, siitä seuraa, että kyseisen palvelun menetelmää kehitetään irrallaan asiakkaasta ja hänen elämäntilanteestaan. Tätä voidaan analysoida jotakuinkin niin, että palveluiden menetelmä on puhdistettu yksilöllisestä, sattumanvaraisesta ja ennalta-arvaamattomasta. (Walls 1982; Hokkanen ym. 1991; Koivisto 2006; Arnkil & Alhanen 2009; Koivisto 2026c) Palveluiden sisällä kehitetyt toimintamallit jäävät siis jossain määrin irrallisiksi lastensuojeluasiakkaiden elämäntilanteista.

    Koska palvelua kehitetään irrallaan asiakkaiden arjesta, palvelun menetelmän oletetaan olevan tilanteesta ja paikasta toiseen siirrettävä (Arnkil & Alhanen 2009; Koivisto 2006). Vertauskuvallisesti ilmaistuna, koska palveluita kehitetään irrallaan asiakastilanteesta, syntyy tietoinen tai tiedostamaton oletus siitä, että palvelut kantavat sisällään itsenäistä vaikuttavuusvoimaa, joka voidaan lisätä asiakkaan tilanteeseen lääkeinjektion tapaan. Ammattilaisen tehtäväksi jää tarkkailla, millaisia vaikutuksia palvelu saa aikaan. Tämä mahdollistaa sen, että voidaan luontevasti puhua eri palvelujen tai tukitoimien kokeilusta. Mikäli toivottua vaikutusta ei synny, palvelua vaihdetaan.

    Standardointia, erillisyyttä ja määräaikaisuutta rakentavan palvelujärjestelmän tahaton päätepiste on, että lastensuojeluasiakkaan täytyy sopia palveluun, palvelun ei tarvitse sopia asiakkaan ongelmaan.

    Sijaishuoltoratkaisun välttäminen palveluiden avulla

    Joskus ainoa tapa välttää sijaishuoltoratkaisu on rakentaa lapselle ja perheelle palvelusta tai palveluista koostuva voimavaraverkosto. Verkosto joko muuttaa tai kannattelee lapsen tilannetta sillä tavoin, että sijaishuoltopäätös voidaan välttää.

    Oletuksena tämänhetkisessä palvelujärjestelmässä on, että kaikki erinäiset palvelut ja toimijat synnyttävät yhdessä sijaishuoltoa välttävää toimintaa (ns. monialainen- ja ammatillinen yhteistyö). Palvelut täytyy vain ensiksi mosaiikkimaisesti asetella yhteen asiakkaan tilanteen ympärille. Tämän onnistumista haastaa edellä kuvatut piirteet siitä, kuinka kukin palvelu koostuu omasta hallinnostaan, menetelmästään, normistostaan ja tulospaikastaan.

    Eritoten lastensuojelun ulkopuolisten palveluiden yhtäaikainen koordinointi on hankalaa (Kotisaari & Jaakola 2025; Rimpelä 2025a). Lastensuojelun sosiaalityöntekijän oletetaan lainsäädännöllisesti vastaavan kokonaisuudesta, mutta hänen päätösvaltansa ei ulotu lastensuojeluorganisaation ulkopuolelle, eikä läheskään aina sen sisäpuolellekaan. Jälkimmäisestä esimerkkejä ovat asiakasohjauskäytännöt (Talentia-lehti 20.5.2024) ja kiireellisten sijoitusten ennaltamäärätty keskittäminen omiin yksiköihin (Lähde 2024).

    Sijaishuoltoa välttämään pyrkivän lastensuojelutyöskentelyn näkökulmasta palvelujärjestelmän tahattomana ominaispiirteenä on toistuva ratkaisun rikkoutuminen. Palveluita monistetaan yksi hallintopäätös kerrallaan. Kolme kuukautta tehostettua perhetyötä siellä, kuusi kuukautta tukihenkilöä tuolla ja viisi käyntiä perheneuvolassa jossakin toisaalla. Jokaisessa palvelussa on oma toimintalogiikkansa. Yhteistyö ja vuorovaikutus joudutaan rakentamaan uudelleen jokaisen palvelun kohdalla.

    Kun palvelu on ennalta käsin on määritellyt, että mitä se tekee asiakkaan kanssa ja missä määrin, voi se johtaa ratkaisun rikkoutumisen lisäksi myös lapsen kannalta absurdeihin ja kurjiin tilanteisiin. Palvelu saattaa ongelmanratkaisun sijaan ryhtyä arvioimaan lasta pois jonnekin toisaalle tai tehdä lastensuojeluilmoituksen asiasta, joka on jo lastensuojelun tiedossa. Annan neljä esimerkkiä.

    Eräässä tapauksessa itse terveydenhuollon tukea kaivannut teini ei enää saanut tukea sairaanhoitajalta. Tämä johtui nuoren hoitajalleen kertomista päihde- ja rikospuheista. Lapsen kanssa työskentely päättyi siihen, että työntekijä vaati lapsen sijoitusta ja koska ei sitä saanut, kertoi lastensuojelun jäävän yksin nuoren kanssa työskentelemään.

    Toisessa tapauksessa jouduin kiireellisesti sijoittamaan neljä lasta, koska asiakkaan tukitoimeina olleesta kotipalvelusta päättänyt esihenkilö ei halunnut enää jatkaa työntekijänsä käyttämistä asiakkaani kodissa. Kaikille muille osapuoliselle tämä oli ollut ok ratkaisu. Asiakkaan ja työntekijän yhteistyö oli ollut pitkään sujuvaa ja molempia miellyttävää. Olen miettinyt useasti, oliko kotipalvelun epääminen todella vaikuttava syy kiireellisen sijoituksen tekemiseen ja päädyn aina näin toteamaan. Mitään muuta sijoitusta ennakoivaa merkkiä ei ollut ilmassa ennen tämän tapahtumista.

    Kolmannessa tapauksessa terveydenhuolto ei voinut järjestää päihteitä käyttäneelle nuorelle verikoetta, koska näin ei ole tapana heillä tehdä. Samassa puheenvuorossa he kuitenkin ehdottivat huostaanottoa, jotta päihdeasiaan saataisiin ratkaisu. Toimenpiteiden ja suhteellisuuden mittakaavassa hyppäys on kosminen (verikokeen ottaminen vs. sijaishuollon tarjoaminen ratkaisuksi).

    Neljäntenä mainittakoon yleisesti, että toistuva lastensuojeluasiakkaiden auttamiseen liittyvä ongelma koskee vapaaehtoista osallistumista, joka on erityisesti teini-ikäisten poikien kohdalla tyypillinen järjestelmäongelma. Moni poika haluaa tukea, mutta heidän kohdallaan naiivi tahdon koettelu ja vapaaehtoisuuden mustavalkoinen tarkkailu riskeeraavat työskentelyn heti alkuunsa (suostumuksen ongelmallisuudesta esim. Huhtanen 2020; Huhtanen 2025). Näiden lasten kohdalla kyse on sopimisesta, suostuttelusta ja joskus myös sellaisesta pehmeästä käskemisestä, joka perustuu luotuun ihmissuhteeseen eikä hallintopäätökseen. Eräs mielenkiintoinen tutkimus voisi olla teini-ikäisten nuoripsykiatrian poika-asiakkaiden hoitopolkujen päättymisten syyt.

    Olen pyrkinyt tässä luvussa alustavasti selittämään, millä tavoin sijaishuollon välttäminen on haastavaa tämän hetkisessä palvelujärjestelmässä. Olen myös esittänyt erään selityksen sille, miksi palveluiden ja kustannusten määrän kasvu ei ole johtanut sijaishuoltomäärien alenemiseen. Lastensuojelulainsäädännön mukaan sosiaalityöntekijä järjestää asiakkaan tarvitsemat palvelut, mutta järjestäminen on nykytilanteessa liian vahva ja toteuttamiskelvoton käsite. Sellainen tuen rationalisointi ja harmonisointi asiakkaalle, jota esim. asiakassuunnitelma edellyttää, ei yksinkertaisesti juurikaan toteudu. Anssi Lähteen tutkimuksessa (2024) haastatellut sosiaalityöntekijät puhuivat pikemminkin asioiden ”junailusta”.

    Palvelujärjestelmän sijaishuoltoalttiutta lisäävä mekanismi

    Edellisessä luvussa käsittelin sitä, miksi sijaishuollon välttäminen voi olla haastavaa nykyisen kaltaisessa palvelujärjestelmässä. Tässä luvussa esitän esseeni pääväitteen, jonka mukaan palvelujärjestelmä voi muodostaa sijaishuollon — erityisesti huostaanoton — tarvetta kasvattavan mekanismin. Mekanismilla viittaan toimijoiden ja rakenteiden yhteenliittymään, joka kasvattaa alttiutta sijaishuoltoratkaisulle.

    Mekanismiselittämisen tarkoitus ei ole tarkkojen syyseuraussuhteiden paikantaminen, vaan erilaisten alttiuksien ja taipumuksien näkyväksi tekeminen perustellulla tavalla (Pekkarinen & Tapola-Haapala 2009). Toisin sanoen ei ole mielekästä väittää, että olisi tyhjentävä kausaalilaki, jonka mukaan palvelujärjestelmä aiheuttaisi sijaishuoltoa. Analyyttisesti tarkempaa on puhua mekanismin tuottamista erilaisista alttiuksista, jotka vahvistuvat ja heikkenevät palvelujärjestelmän toimijoista ja rakenteista riippuen.

    Palvelujärjestelmän sijaishuoltoalttiutta lisäävää mekanismia voi hahmottaa neljän eri aspektin kautta:

    1. Palveluiden myöntämis- ja järjestämisperusteiden looginen samansuuntaisuus huostaanoton perusteluedellytysten kanssa
    2. Palveluiden kasautuvan käytön samaistaminen huostaanottoa välttäväksi ratkaisutoiminnaksi
    3. Palveluiden samanaikainen erillisyys ja rinnakkaisen käytön hankaluus
    4. Palveludokumentaation ja huostaanoton välisen perustelurakenteen yhteys

    1. Palveluiden myöntämis- ja järjestämisperusteiden looginen samansuuntaisuus huostaanoton perusteluedellytysten kanssa

    Huostaanoton eräänä lakisääteisenä perusteena (kaksi muuta ovat syyperuste ja lapsen edun punninta) on avohuollon palveluiden ja tukitoimien sekä muiden järjestelyiden sopimattomuus, mahdottomuus ja riittämättömyys (Lastensuojelulaki 417/2007 40 §). Mikäli huostaanottoa päädytään valmistelemaan, huostaanottoselvitykseen- ja hakemukseen täytyy merkitä aiemmin käytetyt palvelut ja tukitoimet. Tämän on tarkoitus osoittaa, että lapsen tilannetta on yritetty ratkaista palvelujen keinoin ennen sijoitusratkaisuun päätymistä.

    Edellä on tuotu esille se, että lapsiperheille tarkoitetut palvelut ovat erillisiä, standardoituja ja määräaikaisia. Seurauksena tästä on, että palvelujärjestelmä tuottaa sellaisia oikeudellisia havaintoja, joita huostaanotto tarvitsee perusteluikseen.

    Kyse ei ole yksi yhteen -vastaavuudesta, vaan siitä, että palvelutuotannon piirteet omaavat rakenneyhtäläisyyttä huostaanottoa edeltävien, palveluita ja tukitoimia koskevan lakisääteisen perusteluvelvoitteen kanssa.

    Tukitoimien järjestämisen mahdottomuus viittaa asianosaisten avohuollon tukitoimien vastustamiseen (Räty 2023). Vastustaminen vuorovaikutuksena on harvoin mustavalkoista. Kyse on huomattavasti hienovaraisemmasta ilmiöstä, johon voi liittyä esimerkiksi vanhempien työaikojen sovittamisen mahdottomuus perhekuntoutuksen kanssa, erikoinen elämäntapa tai se, että teini-ikäinen poika voi kasvonsa säilyttääkseen sanoa, ettei sairaanhoitajan tapaamiset kiinnosta, vaikka hän jollain tasolla niitä haluaisikin. Kyse on siitä, minkä verran palvelujärjestelmän standardoimat palvelut taipuvat asiakkaan tilanteeseen. Vastustaminen on suhteessa myös siihen, minkälaista vuorovaikutusta lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä rakentaa asiakkaan kanssa, kuinka paljon motivointityöskentelyä tehdään tai minkälaisia työskentelytavoitteita hän asettaa asiakkaalle. Ongelmana on vapaaehtoisuuden mustavalkoinen tarkkailu. Tämän asian kääntöpuolta, eli suostumusta huostaanottoon, on jo problematisoitu (Huhtanen 2020; Enroos ym. 2021). Mielestäni samanlaista tutkimusta pitäisi tehdä myös vastustamisesta.

    Tukitoimien järjestämisen sopimattomuutta voi perustella jatkuvalla hoidon ja huolenpidon tarpeella. Kyse on tarpeesta, jota ei voida ”mittavillakaan avohuollon tukitoimilla” järjestää. (Räty 2023) Nykyhetkessä tämä normi sulkee sisälleen tilanteita, joissa sijaishuoltoa joudutaan arvioimaan myös siitä näkökulmasta, kenelle kuuluu palvelutarpeeseen vastaaminen. Toisin sanoen sijaishuolto saattaa joutua vastaamaan sellaiseen palvelutarpeeseen, joka ei sille kuuluisi (esim. STM 7.12.2015; MTV3 11.2.2025). Huostaanottoa voidaan käyttää myös lapsen terveyden ja kehityksen tukemiseen, eikä vain suojeluun ja turvaamiseen.

    Tästä dynamiikasta kertoo osittain myös se, että eräs tyypillinen huostaanoton perustelu on selittää sijaishuolto ”riittävän tiiviiksi ja pitkäkestoiseksi tukitoimeksi”. Tällöin huostaanoton tarve alkaa rakentua osittain erillisyydestä, määräaikaisuudesta ja standardoinnista koostuvan palvelujärjestelmän piirteistä käsin eikä pelkästään asiakkaan tilanteesta nousevana perusteena.

    Tukitoimien järjestämisen riittämättömyys viittaa siihen, että tukitoimia on yritetty ja positiivista lopputulosta ei ole saatu aikaan (Räty 2023). Yrittäminen ja lopputuloksen tarkkailu tapahtuvat suhteessa palvelujärjestelmän määräaikaisiin ja standardoituihin palveluihin. Asiakas ei kuitenkaan voi juurikaan vaikuttaa palvelujärjestelmän määräaikaisuuteen tai standardointiin, vaikka ne vaikuttavat sijaishuoltoratkaisua koskevaan arviointiin. Tähän liittyy myös palveluiden laadun ja arvon samaistaminen, jota käsittelen seuraavassa alaluvussa.

    Korostettakoon, että kaikki kolme eri avohuollon tukitoimien käyttöä koskevaa perustelukategoriaa ovat sinänsä tarkoituksenmukaisia, mutta niillä voi olla myös tahattomia seurauksia. Mahdottomuus liittyy palvelujärjestelmän kykyyn mukautua asiakkaan tilanteeseen, sopimattomuus palvelujärjestelmän jatkuvuuteen ja rakenteeseen sekä riittämättömyys palvelujärjestelmän määräaikaisuuteen ja standardointiin.

    2. Palveluiden laadun ja arvon samaistaminen

    Edellä sanottiin että huostaanottoselvitykseen- ja hakemukseen täytyy merkitä aiemmin käytetyt palvelut ja tukitoimet. Tämän on tarkoitus osoittaa, että lapsen tilannetta on yritetty ratkaista palvelujen keinoin ennen sijoitusratkaisuun päätymistä. Selvitys voi muodostua esimerkiksi useammasta erillisestä perhetyö- ja perhekuntoutusjaksosta. Mukaan on mahdollista listata myös muita palveluita, kuten vaikkapa psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamiset.

    Tällainen listaus osoittaa, että palveluja on ollut määrällisesti paljon tarjolla. Sen taustaoletuksena palvelujärjestelmän piirre, jonka mukaan palveluihin itsessään liittyy arvoa ja vaikuttavuutta. New Public Managementiin nojaavassa hallinnossa palvelut nähdään suoritteina ja tuotteina. Siinä korostuvat palvelujen standardinomaisuus, niiden mahdollisimman tehokas tuottaminen sekä mittaamiskelpoiset tulokset suhteessa ammatilliseen harkintaan. Kyse palveluiden hankinnassa on siitä, että ”mitä rahalla saa”. (Juhila 2006; Juhila 2018; Kokkonen 2019) Ongelma tässä on, että palvelun toteutuminen, palvelun laatu ja palvelun vaikuttavuus alkavat helposti näyttäytyä samansuuntaisina asioina.

    Palvelun tuottama arvo ja vaikuttavuus ovat eri asioita kuin palvelun laatu. Palvelun laatu liittyy siihen, miten hyvin palvelu toteuttaa sille asetetun tehtävän. Arvo (vaikuttavuus) taasen syntyy asiakkaan elämäntilanteessa palvelun ja asiakkaan välisessä suhteessa ja vaikutuksessa. (Esim. Grönroos 2011; Rimpelä 2023a).

    Ongelma nykyisessä palvelujärjestelmässä on, että arvo ja vaikuttavuus, jonka pitäisi sijaita tilanteessa, samaistetaan palvelun laadun kanssa. Toisin sanoen oletus on se, että kun palvelu suorittaa tehtäviä, asiakkaan tilanteeseen kertyy arvoa ja vaikuttavuutta. Palvelulle asetettu tehtävä ei kuitenkaan välttämättä ole lainkaan sama kuin asiakkaan tilanne. Voi syntyä tilanne, jossa arvioidaan ja todistetaan palvelujärjestelmän omaa suoriutumista asiakkaan tilannetta koskevan ratkaisutoiminnan sijaan.

    Palveluita koskevasta määrä- ja arvo -oletuksesta seuraa se, että erilaisten palveluiden käyttäminen ja niiden kasautuminen alkavat muodostua osoitukseksi sijaishuoltoa välttävästä ratkaisutoiminnasta. Auttaminen käsitetään palvelujen antamiseksi. Koska palvelut käsitetään standardoituina tuotteina, joita voi monistaa yksi hallintopäätös kerrallaan, niin esimerkiksi useampi perhekuntoutusjakso ja tehostetun perhetyön jakso tarkoittaa, että asiakkaalle on ”annettu paljon”, rahaa on käytetty, on kasaantunut paljon arvoa ja tilannetta on yritetty ratkaista.

    Tämä voi vahvistaa päättelyrakennetta, jossa palvelun laatu (sen suorittama tehtävä) samaistetaan vaikuttavuuteen ja konkreettiseen ratkaisutoimintaan. Tämä johtaa huostaanottoa koskevan arvioinnin vääristymiseen. Kun palveluiden oletetaan kantavan itsessään arvoa ja vaikuttavuusvoimaa, niin erityisesti tilanteessa, jossa suuri määrä palveluita ei kykene luomaan näkyvää muutosta, tämä alkaa toisinaan näyttäytyä myös osoituksena asiakkaan tilanteen ratkaisemattomuudesta. Toisin sanoen palveluiden käytetty määrä alkaa näyttäytyä merkkinä ongelmien vakavuudesta tai vaikeahoitoisuudesta. Arvioinnin vääristymistä voi vahvistaa myös se, että lastensuojelun tukitoimenpiteiden ajatellaan olevan ensisijaisesti muutosta tuottavia (esim. Araneva 2022; Seppälä ym. 2025). Tällöin palveluiden onnistumista alkaa määrittää ennen kaikkea asiakkaassa tapahtuva muutos, ei kannattelu tai tilanteen säilyttäminen sellaisenaan.

    Palvelun toteutumisen, laadun ja vaikuttavuuden samaistamisesta kertoo myös lastensuojelussa esiintyvä palvelujen “kokeileminen” tai “keinovalikoimasta” puhuminen. Tämän samaistuksen pohjalta eri palveluita voi lisätä asiakkaan tilanteeseen ja katsoa, mitä tapahtuu. Avain tilanteen ratkaisuun on oikean palvelun löytäminen. Olen esimerkiksi omakohtaisesti kuullut päättelyä, että tehostetun perhetyön toimimattomuus on merkinnyt sitä, että tarvitaan perhekuntoutuksen kaltaista raskaampaa tukitoimea. Ongelma on, että asiakkaiden ongelmat ovat mikrotasolla lähestulkoon ainutlaatuisia, mutta standardoituja palveluita on rajallisesti. Erilaisten palveluiden kokeileminen tulee nopeasti tiensä päähän.

    Näistä syistä johtuen palveluiden käytetty määrä itsessään voi toimia evidenssinä siitä, että tilannetta on yritetty ratkaista avohuollon työskentelyn keinoin. Esimerkiksi Heinon ym. (2016) tutkimuksen lapsilla oli ennen sijoitusta usein käytössään suuri määrä erilaisia palveluja. Palveluiden kasautuminen voi näyttäytyä vaikuttavana ratkaisutoimintana, vaikka kyse voi yhtä hyvin olla palvelujärjestelmän kyvyttömyydestä muodostaa jatkuvaa ja kokonaisuutta kannattelevaa työskentelyä. Suuri palveluiden määrä voi viitata siihen, että palvelut ovat olleet lyhyitä, määräaikaisia ja yksittäisiin ongelmiin pilkottuja.

    Vaikka palvelujärjestelmän toiminnassa ja huostaanoton perusteluissa on tämänkaltaista toistensa varaan rakentuvuutta, eivät nämä kaksi prosessia kuitenkaan luultavasti etene samanlaisella mekanistisella vahvuudella. Siksi olen päätynyt alla olevassa kuviossa käyttämään erivahvuisia nuolia. Juridisen tason vahvemmat nuolet perustuvat tekemälleni kärjistetylle oletukselle siitä, että oikeudellisessa päättelyssä dokumentoidut tosiasiat, väitteet ja arviot etenevät kaavamaisemmin kohti päätöksentekoa kuin lastensuojelutyöskentelyssä. Lastensuojelussa prosessi on jatkuvaa ja ”kelluvaa” verrattuna hallinto-oikeusprosessin selkeämpään muotoon.

    3. Palvelujärjestelmä kieltää itseltään kokonaisvaltaisen tuen antamisen

    Edellä on esitetty, kuinka nykyhetkisessä palvelujärjestelmässä palvelut ovat erillisiä, määräaikaisia ja standardoituja. Palvelu ei voi olla yleistä arjen tukemista, vaan sen täytyy vastata johonkin ongelmaan (Rimpelä 2025b). Yksittäinen palvelu ei yleensä kannattele varsinkaan korkean sijoitusriskin omaavan asiakkaan elämäntilannetta. Tämä on ymmärrettävää, sillä lastensuojelussa asiakkaiden ongelmat ymmärretään usein kokonaisvaltaisiksi ja useille elämänalueille ulottuviksi (Esim. Lähde 2024). Kuten sanottua, oletuksena on monialaisessa- ja ammatillisessa työskentelyssä on, että erikoistuneet palvelut mosaiikkimaisesti liitellään toisiinsa niin, että palvelut vastaavat asiakkaan tarvetta.

    Palvelujärjestelmässä esiintyy kuitenkin käytäntöjä, ohjausta ja ajattelua, joiden mukaan asiakkaalla ei voi olla useita palveluita samanaikaisesti. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että perhetyötä, sosiaaliohjausta ja tukihenkilöä ei myönnetä samaan aikaan, vaikka sosiaalityöntekijä arvioisi sen tarpeelliseksi. Tällöin sama järjestelmä pilkkoo palvelut osiin ja samalla estää niiden yhdistämistä. Systeemiteoreettisesti voidaan todeta, että monialaiseksi rakennettu palvelujärjestelmä rajoittaa oman monialaisuutensa toteuttamista.

    Ongelmaksi muodostuu lastensuojelun näkökulmasta se, miten perheen kokonaisvaltainen tukeminen ja lapsen sijoituksen välttäminen on tarkoitus toteuttaa järjestelmässä, jossa palvelut on siivutettu erillisiksi, mutta niiden rinnakkaista käyttöä samalla joko rajoitetaan tai vältetään.

    Järjestelmän kyvyttömyydestä sallia oma monialaisuutensa kärsii lasten ja perheiden lisäksi myös ammattilaiset, jotka toimivat omien sääntöjensä, hallintojensa, menetelmiensä ja kustannuspaikkojensa sisällä. Tämän takia monialaista ja moniammatillista työskentelyä pyritään toisinaan luomaan keinotekoisesti erilaisten yhteistyörakenteiden avulla. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi työpajoja, poikkisektorisia hankkeita, organisaatioiden välisiä Teams-tapaamisia, nivelvaiheiden luomista, tarkkoja ohjeistuksia yhteistyön aloittamisesta tietojärjestelmissä tai vierailuja toisten yksiköiden tiimipalavereissa. Yhteistyötä joudutaan jatkuvasti rakentamaan erikseen, koska palvelujärjestelmän logiikka korostaa omalle menetelmälle ja organisaatiolle erikoistumista yhteisinä pidettyjen asiakkaiden sijaan (Rimpelä 2023a; Rimpelä & Kirmanen 2024). Palveluiden yhteensovittaminen ei ole sellaista toimintaa, josta tehtäisiin velvoittava päätös, vaan yhteistyön voi tulkita jäävän toimintaa ohjaavien ”impulssien” varaan (Saurula 2026).

    4. Palveludokumentaatio ja huostaanoton perustelurakenne

    Palveluiden myöntäminen ja käyttäminen tallentuu tietojärjestelmään asiakirjoina siinä missä muukin lastensuojelutoiminta. Palvelut kirjataan järjestelmään ensisijaisesti tehtynä toimintana. Asiakirjoihin kirjautuvat käytetyt palvelut, niitä koskevat päätökset, asiakaskirjaukset ja yhteenvedot. (Juhila 2019)

    Asiakirjoihin ei yleensä samalla tavalla kirjaudu se, miksi jokin palvelu ei soveltunut asiakkaan tilanteeseen, miksi jokin tukitoimi jäi irralliseksi tai miksi sijoitusta ei lopulta päädytty tekemään. Tämä tarkoittaisi myös vaihtoehtojen punnitsemisen, tekemättä jättämisten ja ei-tietämisten sekä niihin liittyvien perustelujen kirjaamista.

    Edellä on tuotu esille, että asiakkaan kokonaisvaltainen tilanne ei välttämättä sovi palvelukategorioiden valmiisiin jäsennyksiin. Käytännön työssä jotain yhteensovitusta on pakko kuitenkin tehdä, jotta ratkaisutoiminta voidaan aloittaa. Lopputuloksena asiakkaan tilanteesta saattaa sopia esim. 50 prosenttia johonkin palvelukategoriaan (prosenttiluku vain havainnollistaa). Tämä voi olla riittävän hyvä. Ongelma on kuitenkin se, että kategorisointi yksinkertaistaa ja muodostaa tietoteoreettisen epäsymmetrian: palvelukategoriaan sopivat 50 % tilanteesta ja mahdollisuuksista tulevat näkyviksi, mutta sen ulkopuolelle jäävä 50 % ”tilanne- ja mahdollisuusavaruudesta” katoaa helposti päättelyn ulkopuolelle. Vaarana on, että palvelua ryhdytään ymmärtämään jälkikäteen asiakkaalle sopivana, vaikka toiset 50 prosenttia rajautui kategorian ulkopuolelle. Toisin sanoen dokumentaatio tekee takautuvasti työskentelystä vakaamman ja eheämmän oloisen kuin se välttämättä olisi ollut.

    Näiden seurauksena palveludokumentaatiossa voi syntyä vaikutelma lineaarisesta tarinasta, jossa asiakkaan tilanteeseen on jatkuvasti pyritty vastaamaan uusilla palveluilla ja tukitoimilla. Asiakirjoista jää näkymättömäksi luultavasti melkeinpä aina se, että palveluiden yhteensopivuus, jatkuvuus tai todellinen vaikuttavuus on voinut olla heikko tai että sijaishuoltoa välttävä ratkaisu olisi voinut syntyä toisenlaisella kokoonpanolla. Palvelujärjestelmä ja kirjaamistapa voivat suosia sitä, että huostaanottohakemuksiin- ja selvityksiin kirjataan tehtyä toimintaa, mutta epävarma, vaihtoehtoinen ja suhteellinen jäävät näkymättömiin.

    Oikeusteoreettisesti kyse on dialektisesta tai monologisesta argumentaatiosta. Ensimmäisen mukaisissa perusteluissa ilmenee päätöksen puolesta ja vastaan esitetyt seikat. Monologisesti rakennetuissa perusteluissa mukaan on otettu vain valitun ratkaisuvaihtoehdon (tässä tapauksessa huostaanotto) puolesta puhuvat seikat. (Toivonen 2017) Hallinto-oikeuden päätöksenteko perustuu pitkälti siihen, mitä sosiaalityöntekijä asiakirjoissa esittää ja päätöksenteko saattaa sisältää jopa suoria copypaste-viittauksia sosiaalityöntekijän tekemään selvitykseen (Heinonen & Hiitola 2009). Tämänkaltaiset piirteet järjestelmässä edistävät sitä, että päättely ja tarinankerronta asiakastilanteesta jäävät monologisiksi, eivät dialektisiksi.

    Monologisen perustelutavan yhdistyminen siihen, että asiakirjat dokumentoivat ennen kaikkea tehtyä toimintaa (kuten palveluita), johtaa yhdessä palveluiden käyttöä koskevan asiakirjamateriaalin epäsymmetriseen käyttöön perusteluissa. Huostaanoton perusteluissa saatetaan keskittyä uhkakuvien dokumentointiin (Kalliomaa-Puha 2019) ja huostaanoton vaarantamisedellytykseen (Toivonen 2017) ilman, että eri ratkaisuvaihtoehtoja tai lapsen etua arvioidaan näkyvästi suhteessa lapseen ja hänen tilanteeseensa (Heinonen & Hiitola 2009; de Godzinsky 2012; Toivonen 2017). Oma tuntumani hallinto-oikeuden suullisista käsittelyistä on, että niissä ei useinkaan rakenneta tilannetta koskevaa ymmärrystä dialektisesti eri ratkaisuvaihtoehtoja vertaillen. Sen sijaan painopiste vaikuttaa olevan eri näkemysten mahdollisimman vakuuttavassa perustelussa. Samaten olen monet kerrat miettinyt joidenkin hankalien asiakkaiden asiakastapausten kohdalla, että kuinka vakuuttavan huostaanottoselvityksen kaikista ponnisteluyrityksistä saisikaan tyhjälle dokumenttipohjalle kirjattua. Selvyyden vuoksi todettakoon, ettei kyse ollut tilanteista, joissa huostaanotto olisi tosiasiassa ollut ajankohtainen.

    Yhteenveto sijaishuoltoalttiutta lisäävästä palvelujärjestelmä-mekanismista

    Tutkimus osoittaa, että palveluiden käyttämisen ja sijaishuoltoratkaisujen välillä on yhteys. On kuitenkin liian vahvaa ja lisäksi epämääräistä sanoa, että palvelujärjestelmä aiheuttaa sijaishuoltoratkaisuja. Sen takia tutkimuksien osoittamia tuloksia voi pyrkiö ymmärtämään tieteenteoreettisen mekanismi-käsitteen avulla. Olen edellä esitellyt siihen pohjautuvan selityksen palvelujärjestelmän ja sijaishuoltoratkaisujen väliselle yhteydelle. Eri aspektit sijaitsevat eri analyyttisilla tasoilla, koska kokoavana yhteytenä on pidetty asiakasta, palvelujärjestelmää ja sijaishuoltotarvetta. Jaoin mekanismin neljään osaan:

    1) Sijaishuoltoratkaisuun päättymistä voi edesauttaa se, että palvelujärjestelmän erillisyys, standardointi ja määräaikaisuus ovat loogisesti samansuuntaisia huostaanottoa edeltävien palveluiden ja tukitoimien perusteluedellytysten kanssa.

    2) Sijaishuoltoratkaisuun päätymistä voi edesauttaa se, että palveluiden oletetaan omaavan sisäistä arvoa ja vaikuttavuutta sinänsä. Kun palveluita tämän oletuksen pohjalta lisätään asiakkaan tilanteeseen, syntyy vaikutelma ratkaisutoiminnasta ja mahdollisesta tilanteen ratkeamattomuudesta.

    3) Sijaishuoltoratkaisuun päätymistä voi edesauttaa se, että järjestelmässä on samaan aikaan viipaloitu palvelut erilliseksi ja tehty vaikeaksi ellei peräti mahdottomaksi niiden yhtäaikainen käyttö.

    4) Sijaishuoltoratkaisuun päätymistä voi edesauttaa se, että palvelujärjestelmä suosii tehdyn ja näkyvän työn kirjaamista ja huostaanoton oikeudellinen argumentaatio sallii monologisen päättelyn asiakastilanteesta. Yhdessä nämä seikat jättävät vaihtoehtoisen ratkaisu- ja tilanneavaruuden pois näkyvistä.

    Nämä neljä aspektia yhdessä muodostavat erään selityksen sille, miksi sijaishuoltoratkaisujen määrät kasvavat palvelujen lisäämisestä huolimatta.

    Seuraava kuvio tiivistää esitetyn mekanismin.

    Tämänkaltaisessa analyysissa on metodologisesti haastavaa erotella, missä määrin palveluiden käyttö itsessään lisää sijoitusriskiä ja missä määrin vaikeimmat tilanteet kasaavat ympärilleen enemmän palveluita. Tämä erottelu on vaikeaa ja siksi palveluiden käytön ja sijoituspäätöksien yhteyttä on vaikea tulkita suoraviivaisesti. Sijaishuoltoratkaisuun olisi voitu päätyä joka tapauksessa. Ydinongelmana on eristää se, mikä on palvelujen vaikutus tilanteeseen ja mikä on lapsen ja perheen tilanteesta nousevaa sijoitusriskiä. (vrt. esim. Berger ym. 2009)

    Esseeni näkökulmasta tämä metodologinen huomautus ei ole täysin kattava, sillä ensinnäkin huomautus sisältää oletuksen tasalaatuisten palveluiden määrään perustuvasta ratkaisutoiminnasta. Mekanismien muodostumista koskeva tarkasteluni kohdistuu siihen, kuinka määrään ja standardeihin perustuva palvelujärjestelmä tuottaa heikosti relationaalista, vaihtoehtoisuutta huomioivaa ja kokonaisuutta yhteensovittavaa ratkaisutoimintaa, ja kuinka tästä syntyvä palvelujen kasautuminen voi alkaa näyttäytyä huostaanottoa perustelevana seikkana. Vaikka palveluiden määrällä voi olla merkitystä, analyysini nojaa tähän vain osittain. Toiseksi huomautus sisältää oletuksen siitä, että palvelujen kasautuminen liittyisi erityisesti juuri korkean sijoitusriskin tilanteisiin. Palvelujen kasautumista ei kuitenkaan välttämättä tapahdu vain lastensuojeluasiakkailla. Kolmanneksi mekanismianalyysissani ei ole ensisijaisesti kyse siitä, oliko sijoitus tarpeellinen yksittäisen lapsen kohdalla, vaan siitä, miten palvelujärjestelmän logiikka voi omasta toiminnastaan käsin lisätä sijaishuoltotarvetta. Analyysini osoittaa ongelmallisia tapoja ajautua kohti sijaishuoltoratkaisua, olkoon kyseessä sijaishuoltoa tosiasiassa tarvitseva lapsi tai sitten ei. Tarkoitukseni ei ole esittää analyysiani immuuniksi endogeenisyys-argumentille, vaan osoittaa ettei se täysin vastaa siihen, mitä olen pyrkinyt esittämään.

    Tämän tekstin pyrkimyksenä ei ollut korostaa yksittäistä empiiristä löydöstä, vaan osoittaa, kuinka palvelulogiikka, oikeudellinen ajattelu ja käytännön lastensuojelutyö voivat kietoutua yhdeksi sijaishuoltoalttiutta tuottavaksi mekanismiksi. Tällöin sijaishuoltoratkaisu alkaa näyttäytyä asiakkaan tilanteessa tarpeellisena ja oikeudellisesti välttämättömänä myös palvelujärjestelmän oman toimintalogiikan takia. Palvelujärjestelmästä ei lähde yhtä kausaalista voimaa, joka aiheuttaisi sijaishuoltoratkaisun. Järjestelmän tapa tuottaa ja järjestää palveluita voi kuitenkin muodostaa mahdollisen sijaishuoltopolun.

    Tekstini pyrkii selittämään, miksi palvelujärjestelmä voi lisätä samanaikaisesti palveluita ja kodin ulkopuolisia sijoituksia ilman, että siinä koetaan järjestelmän sisäistä ristiriitaa. Kirjoitukseni kyseenalaistaa teesiä siitä, että palveluiden lisäämisellä voidaan ennaltaehkäistä sijaishuoltoratkaisuja. Palveluiden lisääminen ei välttämättä muuta palvelujärjestelmän itsensä toimintalogiikkaa.

    Lopuksi: Miten palveluita pitäisi järjestää

    Palvelujärjestelmä voi tuottaa huostaanoton välttämättömyyttä ilman, että yksittäinen toimija sitä varsinaisesti haluaa. Kyse ei ole pahantahtoisista työntekijöistä tai yksittäisistä virheistä, eikä aina edes asiakkaiden vaikeista tilanteista. Kyse ei ole salaliitosta, vaan eri tavoin toimivasta emergentistä mekanismista. Työntekijöillä on tilannetietoista käytännön silmää ja asiakkailla toiveita miten asia pitäisi ratkaista, mutta vaatii voimia toimia yksin eri tavoin kuin järjestelmän logiikka olettaa. Kyse on palvelujärjestelmästä eikä yksilöpsykologisesta mekanismista.

    Myös nykyhetkisessä palvelujärjestelmässä tapahtuu onnistumisia. Mielestäni nämä ovat kuitenkin poikkeuksia järjestelmän sisällä, eivät järjestelmän itsensä tarkoittamaa tulosta. Tästä kertoo se, että nämä yksittäiset onnistumiset nousevat esille sitä taustakanvaasia vasten, että yleensä asiat eivät toimi. Onnistuminen on sitä, että joko asiakas sopi kuin sopikin palvelun muotteihin tai sitten yhteistyöverkostoon saatiin mukaan poikkeukselliset yhteistyökumppanit. Vaikuttavan tuen saaminen asiakkaalle tuntuu jäävän lyhytkestoiseksi luovuuden ja vapauden taskuksi ison palvelujärjestelmän sisällä. Onnistumiset näyttäytyvät vaikeasti vakiinnutettavina ratkaisuina.

    Vaikka ongelma saattaisi olla monimutkainen, ratkaisun ei välttämättä tarvitse olla (Rimpelä 2023b). Yksi järkevästi suunniteltu tukitoimi, joka on vakaa ja ennustettava sekä aidosti kosketuksissa asiakkaan tilanteeseen, toimii luultavasti aina paremmin kuin lukuisat katkonaiset palvelut. Mielenkiintoista on huomata, että palveluiden tuottama arvo ei näytä riippuvan niiden määrästä ja standardoinnista, vaan niiden paikasta ja käyttötavasta järjestelmässä (Toikko ym. 2021; Rimpelä & Kirmanen 2024; Seppälä ym. 2025).

    Intuitiivisesti palveluihin panostaminen sijaishuollon välttämiseksi on oikea idea. Mutta edellä kirjoitetun perusteella kyse on ennen kaikkea siitä, miten palvelut järjestetään ja tuotetaan. Eräs vaihtoehto on tilannetietoinen palvelujärjestelmä. Tiivistetysti sen ajatus on, että palvelu ja sen menetelmä itsessään on vasta tyhjä ajatus tai skripti, joka saa arvonsa ja vaikuttavuusvoimansa suhteessa asiakkaan tilanteeseen ja luotuihin tavoitteisiin. Palvelun laatu on taidokasta tyhjän skriptin täyttämistä. Työntekijät ovat saman hallinnollisen sateenvarjon alla ja parhaimmillaan samassa tiimissä. Onnistumiset eivät välttämättä palaudu yksittäisiin päätöksiin tai ongelmiin erikoistuneisiin asiantuntijuuksiin. Tämän palvelumallin alla toiminta ja yhteistyö synnyttävät rakenteita, ei päinvastoin. (Rimpelä & Kirmanen 2024; Rimpelä 2023a; Koivisto 2026a; Koivisto 2026b; Koivisto 2026c; Koivisto 2021; Koivisto 2020, Koivisto 2006; Arnkil & Alhanen 2009, Koivunen 2005). Tilannetietoinen työskentely ei vaadi järjestelmäreformia, vaan erilaista palvelulogiikkaa, jota on Suomessa menestyksekkäästi kokeiltu (Rimpelä & Kirmanen 2024).

    Oikeuskirjallisuudessa on sivuttu yhteiskuntafilosofista kysymystä siitä, että missä määrin palvelujärjestelmän on joustettava yhden lapsen ja perheen ehdoilla, jotta sijaishuolto voidaan välttää. Tämä on väärä lähtökohta keskustelulle, sillä sijaishuolto itsessään on palveluverkon suurinta mahdollista joustamista. Lisäksi joustamiskysymyksenasettelusta voi saada kuvan, että asiakkaat ovat jollain tapaa mahdottomia ja vaativat liikaa. Tämäkin on lähestulkoon aina väärä vaikutelma. Huostaanoton syissä ei nouse välttämättä esiin vanhempien mahdottomuus, paatunut lapsen kaltoinkohtelu tai lapsen vakavasti vaarallinen käytös, vaan myös elämään kuuluvat inhimilliset asiat, joihin voisi kuvitella muitakin ratkaisuja. Asiakkaiden tilanteet ovat monesti arkipäiväisiä, mutta palvelujärjestelmän logiikka ei.

    Kirjallisuus

    Araneva, Mirjam 2022: Lapsen suojelu. Toteuttaminen ja päätöksenteko. Helsinki: Alma Talent.

    Allemand, Lotta & Niemelä, Mika & Merikukka, Markus & Salmela-Aro, Katariina 2023: The “Let’s Talk about Children” intervention in a Finnish school context: Fidelity, parents’ experiences, and perceived benefits. Frontiers in Psychology, 14, 1183704. https://doi.org/10.3389/fpsyg.2023.1183704

    Arnkil, Tom Erik & Alhanen, Kai. 2009: “Älkää ottako tätä karkkia pois” – Käsitteitä yhteiskunnallisen kokeen tutkimiseksi. Yhteiskuntapolitiikka, 74(3), 316–328. https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/a3909756-2e6e-470b-9881-60bd9c4323d6/content

    Bai, Rong & Kennedy, Reeve & Collins, Cyleste & Tumin, Dmitry & Reis, Heidi Lynn 2025: Effectiveness of housing assistance for child welfare-involved families: A systematic review with meta-analysis. American Journal of Orthopsychiatry. https://doi.org/10.1037/ort0000875

    Berger, Lawrence M., Bruch, Sarah K., Johnson, Elizabeth I., James, Sigrid & Rubin, David. 2009. Estimating the “Impact” of Out-of-Home Placement on Child Well-Being: Approaching the Problem of Selection Bias. Child Development 80(6), 1856–1876. https://doi.org/10.1111/j.1467-8624.2009.01372.x

    Bezeczky, Zoe & El-Banna, Asmaa & Petrou, Stavros & Kemp, Alison & Scourfield, Jonathan & Forrester, Donald & Nurmatov, Ulugbek B 2020: Intensive Family Preservation Services to prevent out-of-home placement of children: A systematic review and meta-analysis. Child Abuse & Neglect, 102, 104394. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2020.104394

    Channa, M.W. & Stams, Geert Jan J.M. & Bek, Miranda S. & Damen, Esther M. & Asscher, Jessica J. & van der Laan, Peter H 2012: A meta-analysis of intensive family preservation programs: Placement prevention and improvement of family functioning. Journal of Adolescence, 35(5), 1053–1067. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2012.04.002

    de Godzinsky, Virve-Maria 2012: Huostaanottoasiat hallinto-oikeuksissa. Tutkimus tahdonvastaisten huostaanottojen päätöksentekomenettelystä. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/221ab231-00c3-4d2c-ac0a-033f718f4941/content.

    Enroos, Rosi, Johanna Korpinen & Tarja Pösö 2021: ‘Informed consent’ in consensual child welfare: some reflections on its controversial nature. European Journal of Social Work 24(5), 852–863. https://doi.org/10.1080/13691457.2021.1901658

    Eriksson, Pia & Harrikari, Timo 2023: Lastensuojelun sijaishuollon palvelutuotannon muutos 2018–2023. Yksityistymisen ja markkinoistumisen trendien tarkastelu. Yhteiskuntapolitiikka 88 (2023):5–6, 552–560.

    Forsell, Martta & Inget-Leinonen, Susanna 2025: Lastensuojelu 2024. Yhä harvempi lastensuojeluilmoitus johtaa lastensuojelun asiakkuuteen. Tilastoraportti 23/2025. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Fowler, Patrick J. & Brown, Derek S. & Schoeny, Michael & Chung, Saras 2018: Homelessness in the child welfare system: A randomized controlled trial to assess the impact of housing subsidies on foster care placements and costs. Child Abuse & Neglect, 83, 52–61. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2018.06.014

    Gross, Max 2020: The Family First Prevention Services Act: Reimagining Child Welfare Services Through Evidence-Based Prevention. University of Michigan Youth Policy Lab Policy Brief. https://youthpolicylab.umich.edu/sites/ypl/files/2025-02/fostercare_2020-final.pdf

    Hanhinen, Sari & Hyvärinen, Sauli 2017: Lastensuojelu sotessa. Selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen perusteista ja vaikutuksista lastensuojeluun. Lastensuojelun Keskusliitto. https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/LSKL_sote_julk_0351_LR.pdf

    Hansel: Lastensuojelun ja lapsiperheiden palvelut 2025 (00848) DPS. https://www.hansel.fi/yhteishankinnat/lastensuojelun-ja-lapsiperheiden-palvelut-00848/

    Heino, Tarja & Hyry, Sylvia & Ikäheimo, Salla & Kuronen, Mikko & Rajala, Rika 2016: Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset: HuosTa-hankkeen (2014–2015) päätulokset. THL, Raportti 3/2016. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-644-5

    Heinonen, Hanna & Hiitola, Johanna 2009: Huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko. Hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/79959/f84ee235-d74a-4898-af24-deb260f3a806.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

    Helsingin Sanomat 1.6.2026: Kotiapu jättää uupuneet vanhemmat pulaan. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011990981.html

    Hiilamo, Aapo & Keski-Säntti, Markus & Niemelä, Mika & Ristikari, Tiina 2023: The increasing association between child poverty and children in out-of-home care – an ecological longitudinal analysis of Finnish municipalities in the period 1992–2021. Child Abuse & Neglect, 145, 106395. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2023.106395

    Hiilamo, Heikki & Kangas, Olli 2010: Liiallista huolta vai todellista hätää?: kodin ulkopuolelle sijoittamisen kuntatason taustatekijät suomalaisissa kunnissa 1998–2008. Yhteiskuntapolitiikka-YP 75 (2010): 5, 488–497.

    Hokkanen, Liisa & Kinnunen, Petri & Pohjola, Anneli & Urponen, Kyösti & Väärälä, Reijo 1991: Palvelutikkuja yhteiseen työhön: Kemijärven hyvinvointipalveluprojektin osaraportti. Lapin yliopisto.

    Holopainen, Essi & Nyyssölä, Anni & Karvonen, Sakari & Aaltonen, Sanna & Hästbacka, Noora & Lipponen, Oona & Pitkänen, Tuuli 2023: Monialainen yhteistyö nuorille suunnatuissa palveluissa on vaihtelevaa – katsaus kirjallisuuteen. Tutkimuksesta tiiviisti 23/2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/handle/10024/146541

    Huhtanen, Raija 2020: Suostumus huostaanottoon. Lakimies, 118(3–4), 300–323. https://journal.fi/lakimies/article/view/84848/102419

    Huhtanen, Raija 2025: Lapsen huostaanottoa ja kiireellistä sijoitusta koskeva päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmä: Oikeudellinen arviointi. Sosiaali- ja terveysministeriö. https://stm.fi/-/oikeudellinen-arvio-lastensuojelun-huostaanottoa-koskevasta-paatoksenteko-ja-muutoksenhakujarjestelmasta-valmistunut

    Innokylä 2022: Monialainen yhteistyö lastensuojelussa – systeeminen toimintamalli. https://www.innokyla.fi/sites/default/files/2022-12/Monialainen%20yhteisty%C3%B6%20lastensuojelussa_systeeminen%20toimintamalli.pdf

    Innokylä 2023: Monialaisen yhteistyön opas. https://www.innokyla.fi/sites/default/files/2023-12/Monialaisen%20yhteisty%C3%B6n%20opas%2014.12.2023.pdf

    Jäppinen, Tuula & Kalliola, Susanna & Ikäheimo, Merja & Weckroth, Niina & Hirschovits-Gerz, Tanja & Yliruka, Laura 2024: Sosiaaliset innovaatiot lastensuojelussa – mitä niiden erityispiirteet ovat? SOILA-koordinaatiohankkeen ja Innokylän innovaatiokatsaus. Työpaperi 2024:006. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-260-0

    Juhila, Kirsi 2006: Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Tampere: Vastapaino.

    Juhila, Kirsi 2019: Aika, paikka ja sosiaalityö. Tampere: Vastapaino

    Kalliomaa-Puha, Laura & Pösö, Tarja & Toivonen, Virve 2019: ”Haluaa kotiin äidin luo” – Erimielisyydet ja lapsen etu huostaanoton jatkamista koskevissa valituksissa ja hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Oikeus 48 (3), 226–243.

    Knape, Nelli & Niemi, Anu & Aarnisalo, Pasi & Kivipelto, Minna & Manderbacka, Kristiina & Parikka, Suvi & Widström, Eeva 2025: Organising of healthcare and social welfare in Finland: National Expert Assessment, autumn 2025. THL Policy Brief 42/2025. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Koivisto, Juha 2006: Sosiaalialan näyttökeskustelu: miten sosiaalisten interventioiden vaikuttavuus osoitetaan? Janus 14(1), 53–63.

    Koivisto, Juha 2020: Tutkimusnäyttö ei siirry sellaisenaan – siirtäminen edellyttää aktiivista verkostotyötä. THL-blogi. https://blogi.thl.fi/tutkimusnaytto-ei-siirry-sellaisenaan-siirtaminen-edellyttaa-aktiivista-verkostotyota/

    Koivisto, Juha 2021a: Lineaarisesta systeemiseen vaikuttavuuskäsitykseen. Innokylä. https://innokyla.fi/fi/ajankohtaista/lineaarisesta-systeemiseen-vaikuttavuuskasitykseen

    Koivisto, Juha 2026: Tutkimusnäyttö ei siirry sellaisenaan – siirtäminen edellyttää aktiivista verkostotyötä. https://blogi.thl.fi/tutkimusnaytto-ei-siirry-sellaisenaan-siirtaminen-edellyttaa-aktiivista-verkostotyota/

    Koivisto, Juha 2026a: Tutkimusnäyttö ei siirry sellaisenaan – siirtäminen edellyttää aktiivista verkostotyötä. THL-blogi. https://blogi.thl.fi/tutkimusnaytto-ei-siirry-sellaisenaan-siirtaminen-edellyttaa-aktiivista-verkostotyota/

    Koivisto, Juha 2026b: Vaikuttavuus syntyy vuorovaikutuksessa – miksi satunnaistettu koeasetelma ei näe sitä? THL-blogi. https://thl.fi/-/vaikuttavuus-syntyy-vuorovaikutuksessa-miksi-satunnaistettu-koeasetelma-ei-nae-sita-

    Koivisto, Juha 2026c: Toimintamallien siirtäminen ja käyttöönotto – miksi juuri nyt? https://thl.fi/-/toimintamallien-siirtaminen-ja-kayttoonotto-miksi-juuri-nyt-

    Koivunen, Niina 2005: Miten kollektiivinen asiantuntijuus organisoituu? Hallinnon Tutkimus, 24(3), 32–45. https://journal.fi/hallinnontutkimus/article/view/101511/59019

    Kokko 2020: Sote palveluluokat. https://cdn.valtiokonttori.fi/wordpress/uploads/sites/4/2020/08/Kokko-THL-sote-palveluluokat-29102020.pdf

    Kokkonen, Tuomo 2019: Politiikka sosiaalityön yhteiskunnallisen paikan määrittäjänä. Teoksessa Anneli Pohjola, Tarja Kemppainen, Asta Niskala & Nina Peronius (toim.) Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. Tampere: Vastapaino, 57–80

    Kotisaari, Tuuli & Hietamäki, Johanna & Vornanen, Riitta & Toikko, Timo 2025: Mikä ohjaa päätöksentekoa? Sosiaalityöntekijöiden näkemykset lastensuojelun avohuollon tukitoimien valinnasta. Janus, 33(2), 191–207. https://doi.org/10.30668/janus.148156

    Kotisaari, Tuuli & Jaakola, Anne-Mari 2025: Lapsikohtaisen valvonnan edellytykset lastensuojelun avohuollossa. Focus Localis 53 (4). https://doi.org/10.61198/fl.160884

    Kuorikoski, Tuija & Alatalo, Johanna & Häkkinen, Liisa & Tuohino, Eino & Vuorijärvi, Petri & Turtiainen, Kati 2026: Sosiaalityön tutkimustiedon saatavuuden haasteet ja mahdollisuudet yhteistyöalueilla. Janus 34 (2), 286–295.

    Lippens, Lou & De Clercq, Lana & Vandevelde, Stijn & De Pauw, Sarah & Stams, Geert-Jan 2025: Evaluating the effectiveness of intensive family preservation services: A multi-level meta-analysis. Child Abuse & Neglect, 160, 107198. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2024.107198

    Lähde, Anssi 2024: Pelkistettyä todellisuutta: Kiireellinen sijoitus ja asiakasprosessin johtaminen. Turun yliopisto. https://www.utupub.fi/server/api/core/bitstreams/9debab06-6f39-4311-b2f6-a6990f37320f/content

    Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue 2025: Perhekeskusalueiden
    johtamisorganisaatio. https://admin.luvn.fi/sites/default/files/2025-08/LUVN%20perhekeskusalueiden%20organisaatio.pdf
    Helsinki: Perhe- ja sosiaalipalvelut. https://www.hel.fi/static/sotepe/organisaatiokaaviot/SOTEPE_Perhe_ja_sosiaalipalvelut_fi-sv-en.pdf

    Malmivaara, Antti 2022: Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa. Duodecim: Tallinna.

    MTV Uutiset 11.2.2025: Satoja sijoituksia syyttä – lasten turhat tragediat maksavat Suomelle joka vuosi kymmeniä miljoonia. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/satoja-sijoituksia-syytta-lasten-turhat-tragediat-maksavat-suomelle-joka-vuosi-kymmenia-miljoonia/9095960

    Naert, Jan & Roose, Rudi & Rapp, Richard C. & Vanderplasschen, Wouter 2017: Continuity of care in youth services: A systematic review. Children and Youth Services Review, 75, 116–126. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2017.02.027

    Ojalainen, Jasmin 2025: Unohdettu oppi. Imatra ratkaisi lastensuojelun isoimmat pulmat 15 vuotta sitten. https://www.uusijuttu.fi/juttu/sldgm7nF-mIkfbt3m-76995

    Pekkarinen, Elina & Tapola-Haapala, Maria 2009: Kriittinen realismi sosiaalityössä: tiedontuotannosta emansipaatioon. Teoksessa Mikko Mäntysaari, Anneli Pohjola & Tarja Pösö (toim.) Sosiaalityö ja teoria. Jyväskylä: PS-kustannus, 183–205

    Pekkarinen, Elina 2016: Toivottu, kiistelty ja torjuttu: lastensuojelun avohuolto huostaanottoasiakirjoissa. Teoksessa Rosi Enroos, Tarja Heino & Tarja Pösö (toim.) Huostaanotto: Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere:Vastapaino, 103–125.

    Pekkarinen, Elina 2026: Lastensuojelun kallistuma täytyy oikaista. Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011912381.html

    Pirkanmaan hyvinvointialue 2025: Pirkanmaan hyvinvointialueen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2023-2026. https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&opi=89978449&url=https://pirha.cloudnc.fi/download/noname/%257Ba65f82c1-5049-4ed1-9d86-616cb32ef12b%257D/48216&ved=2ahUKEwjj2O3YpaeUAxWbCBAIHRO9DQEQFnoECCUQAQ&usg=AOvVaw2lUr4kNLmg30qQ34MxeA9w

    Pöyhönen, Eveliina 2026: Sosiaalihuollon lainsäädäntö uudistuu – tavoitteena sujuvammat palvelut ja parempi arki. https://stm.fi/-/-sosiaalihuollon-lainsaadanto-uudistuu-tavoitteena-sujuvammat-palvelut-ja-parempi-arki

    Rimpelä, Matti 2023a: Palvelun laadun ja laadun johtamisen tutkimuksen opetuksia. https://mattirimpela.fi/index.php/2023/03/06/palvelun-laadun-ja-laadun-johtamisen-tutkimuksen-opetuksia/

    Rimpelä,Matti 2023b: Mitä kompleksisuus on tuonut ehkäisemiseen? Sosiaalihuoltoon soveltuvaa näkökulmaa etsimässä. https://mattirimpela.fi/index.php/2023/12/22/mita-kompleksisuus-on-tuonut-ehkaisemiseen-sosiaalihuoltoon-soveltuvaa-nakokulmaa-etsimassa/

    Rimpelä, Matti 2023c: HS:n pääkirjoitus 10.10. pahasti hukassa: ”Hyvinvointialueet painavat Suomea velkoihin”. https://mattirimpela.fi/index.php/2023/10/10/hsn-paakirjoitus-10-10-pahasti-hukassa-hyvinvointialueet-painavat-suomea-velkoihin/

    Rimpelä, Matti & Kirmanen, Tiina 2024: Miksi lapsiperhepalvelujen uudistamista Etelä-Karjalassa ei ole tutkittu? Yhteiskuntapolitiikka 89 (4), 403–409.

    Rimpelä, Matti 2025a: Eri toimijoiden yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä hillitsee sote-palvelutarvetta. https://mattirimpela.fi/index.php/2025/05/07/tervesos-2025-tapahtumassa-vahvistettiin-uskoa-yhteistyohon-ratkaisuna-ilkeisiin-ongelmiin-ja-palkittiin-lastensuojelun-jalkautuvan-konsultaation-messii-toimintamalli-mutta-rakennettiinko-nain-k/

    Rimpelä, Matti 2025b:Uupuneita vanhempia on ollut aina, mutta ennen heitä osattiin auttaa. https://mattirimpela.fi/index.php/2025/01/06/uupuneita-vanhempia-on-ollut-aina-mutta-ennen-heita-osattiin-auttaa/

    Roivainen, Irene, Kostiainen, Tuula & Metteri, Anna 2019: Yhteisösosiaalityötä muuttuvassa toimintaympäristössä. Teoksessa Anneli Pohjola, Tarja Kemppainen, Asta Niskala & Nina Peronius (toim.) Yhteiskunnallisen asemansa ottava sosiaalityö. Tampere: Vastapaino, 277–301

    Räty, Tapio. 2015: Lastensuojelulaki: Käytäntö ja soveltaminen. 3., uudistettu painos. Helsinki: Edita.

    Saurula, Kati 2026: Käytösoireisen lapsen ja hänen perheensä hyvinvointipalveluiden yhteensovittaminen – hallinnollinen näkökulma. Kasvun tuki -aikakauslehti 6 (2). Saatavilla: https://journal.fi/kasvuntuki/article/view/185042

    Scourfield, Jonathan & Webb, Calum J. R. & Elliott, Martin & Staniland, Lydia & Bywaters, Paul 2021: Are child welfare intervention rates higher or lower in areas targeted for enhanced early years services? Child Abuse Review 30 (4), 306–317. https://doi.org/10.1002/car.2696

    Seppälä, Piia & Jaakola, Anne-Mari & Toikko, Timo 2025: Kuntatason analyysi lapsiperheiden sosiaalihuollon peruspalveluiden ja lastensuojelun erityispalveluiden yhteydestä. Yhteiskuntapolitiikka, 90(3), 285–294.

    STM 7.12.2015: Lastensuojelun asiakkaat jäävät ilman tarvitsemiaan palveluja. https://stm.fi/-/lastensuojelun-asiakkaat-jaavat-ilman-tarvitsemiaan-palveluja

    STM 2020: Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:28. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162414

    STM 2022: Selvitys sote-integraation edellyttämästä monialaisesta yhteistyöosaamisesta on valmistunut. STM:n tiedote 1.11.2022.

    STM: Sosiaalipalvelut. Sosiaali- ja terveysministeriö. https://stm.fi/sosiaalipalvelut

    Talentia-lehti 20.5.2024: Asiakasohjauskäytännöissä eettisiä pulmia. https://www.talentia.fi/talentia-lehti/asiakasohjauskaytannoissa-eettisia-pulmia/

    THLa: Lastensuojelun tarpeen selvittäminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/ohjeita-ammattilaisille/lastensuojelun-tarpeen-selvittaminen

    THLb: Rakenteinen kirjaaminen sosiaalihuollossa. https://thl.fi/ohjeita-ammattilaisille/rakenteinen-kirjaaminen-sosiaalihuollossa/

    Toikko, Timo & Seppälä, Piia & Kraav, Siiri-Liisi & Häkkilä, Laura 2021: Kuntatason analyysi lastensuojelun avohuollon yhteydestä lastensuojeluilmoitusten ja sijoitusten väliseen suhteeseen. Yhteiskuntapolitiikka 86 (2021):1, 75–82.

    Toikko, Timo & Gawel, Aleksandra & Hietamäki, Juulia & Häkkilä, Laura & Seppälä, Piia & Zhu, Ning 2024: Macro-level predictors of child removals: Do social welfare benefits and services reduce demand for children’s out of home placements? Children and Youth Services Review 160, 107554. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2024.107554

    Toivonen, Virve-Maria 2017: Lapsen oikeudet ja oikeusturva. Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa. Helsinki: Alma Talent.

    Valtiokonttori 2025: Kuntien ja hyvinvointialueiden talousraportoinnin perusteet. https://www.valtiokonttori.fi/palvelut/kuntien-ja-hyvinvointialueiden-talouden-palvelut/kuntien-ja-hyvinvointialueiden-talousraportoinnin-perusteet/

    Valtiokonttori 2026: HVA-AURA ─ hyvinvointialueiden ja hyvinvointiyhtymien talousraportoinnin käsikirja. https://www.valtiokonttori.fi/maaraykset-ja-ohjeet/hyvinvointialueiden-ja-hyvinvointiyhtymien-talousraportoinnin-kasikirja-hva-aura/

    Yle 13.3.2020: Asiantuntija kritisoi lastensuojelua: Huostaanottoja tehdään, koska muuta apua nuorille ei ole tarjolla. https://yle.fi/a/3-11255752

    Yle 26.10.2023: Miksi kukaan ei auta? https://yle.fi/a/74-20056671

    Walls, George 1982: Health care and social welfare in cooperation. Jyväskylä Studies in Education, Psychology & Social Research, 48, 99.

  • Huolen ja sijaishuollon välisestä yhteydestä

    Tiivistelmä

    Huolesta puhuminen ja huolestuminen ovat keskeisessä osassa suomalaista lapsiperhepalvelujärjestelmää. Huolen ja huolestumisen on ajateltu johtavan varhaiseen puuttumiseen, jolla lapsia ja perheitä voidaan tukea ajoissa. Huoli ja huolestuminen voivat kuitenkin myös madaltaa lastensuojelussa tehtävän sijaishuoltopäätösten kynnystä. Tässä kirjoituksessa tarkastelen kotimaisen ja kansainvälisen lastensuojelututkimuksen avulla sitä, miten huolta käytetään lapsiperhepalvelujärjestelmässä tilannekuvauksena, eleenä, tunteena ja ammatillisena päättelysääntönä. Kirjoituksen keskeinen väite on, että huoli voi muun ohessa ajaa järjestelmää kohti sijaishuoltoratkaisun tekemistä, vaikka lapsen ja perheen tilanne ei sitä edellyttäisi.

    Johdanto: Huoli, varhainen puuttuminen ja lastensuojelu

    Ajatuksena suomalaisessa sosiaalipolitiikassa on, että lapsella on oikeus hyvään elämään, turvalliseen kasvuympäristöön ja tasapainoiseen kehitykseen. Silloin kun sosiaali- ja terveyspalveluiden ja kaikille tarkoitettujen kasvuympäristöjen omat mahdollisuudet lapsen ja perheen tukemiseen eivät riitä, käyttöön otetaan kohdennettu tuki. Kohdennetun tuen täytyy saavuttaa lapsi ja perhe mahdollisimman varhain. Varhaisuuden takarajana on ”viimeistään heti kun huoli herää”. (THL 2016) Toisinaan kohdennettu tuki tarkoittaa lastensuojelua. Huolen, varhaisen puuttumisen ja lastensuojelun yhteys näkyy esimerkiksi siinä, että THL ja useampi suuri hyvinvointialue (Länsi-Uusimaa, Helsinki, Pirkanmaa, Vantaa-Kerava) ohjaavat lastensuojeluilmoituksen tekemiseen huolen herätessä.

    Huolestumisen tunne on hyvä takaraja saattaa jokin asia lastensuojelun tietoon, sillä joskus tunne kertoo enemmän kuin päivätajuntaan ilmestyvät sanat. On kohtuutonta vaatia kuvaamaan lapsen ja perheen tilannetta sanallisen tarkasti, sillä ulkopuolinen ihminen ei yleensä pääse riittävän lähelle heidän elämäänsä. Lastensuojelulla on mahdollisuus tehdä arvio tilanteesta ja tästä syystä huolestuminen on riittävä ehto lastensuojeluilmoituksen tekemiseen.

    Matala ilmoituskynnys on johtanut myös lastensuojeluilmoituksien määrän kasvamiseen. Vuonna 2009 lastensuojeluilmoituksia tehtiin 53 286 lapsesta (Yle 1.7.2020) ja vuonna 2024 jo 115 000 lapsesta (Forsell & Inget-Leinonen 2025). Varhaisen puuttumisen logiikka ei kuitenkaan välttämättä kohtele lapsia ja perheitä tasavertaisesti, sillä perheen sosioekonominen asema ja asuinalue näyttävät vaikuttavan lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnykseen (Seppälä ym. 2024). Lastensuojeluilmoituksien myötä ulkopuolelta tuleva varhainen puuttuminen voi myös aiheuttaa asiakkaiden osalta haasteiden ja ongelmien salaamista (Fong 2019).

    Sosiaalipoliittisena oletuksena on, että kun huolestumisen myötä tukea tarjotaan varhain, voidaan välttää isompien tukitoimien kuten sijaishuollon käyttö myöhemmin. Astetta sisäisempi oletus on, että huolestuminen ja varhainen puuttuminen johtavat sellaisen vaikuttavuuden luomiseen, jolla sijaishuollon käyttö myöhemmin pystytään välttämään.

    On kuitenkin merkkejä järjestelmätason dynamiikasta, jossa huoli ajaa kohti sijaishuollon kaltaisten raskaampien tukitoimien käyttöä. Tämä johtuu ainakin siitä, että huoli madaltaa puuttumiskynnystä, ja matalampi puuttumiskynnys voi lisätä tarpeettomien sijoituspäätösten riskiä (Munro 2011; Wilkins & Meindl 2023). Huomio on sikäli tärkeä, että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä Suomessa on kasvanut 1990-luvun 6 000 lapsesta vuoden 2024 yli 17 000 lapseen (Forsell & Inget-Leinonen 2025). Sijoitusten määrä on myös kasvanut samaan aikaan paitsi lastensuojeluilmoitusten, niin myöskin lapsiperheiden palvelujen (Sotkanet-indikaattori 5520) ja lastensuojelun avohuollon (Sotkanet-indikaattori 3776) kustannusten kanssa. Lastensuojeluilmoitusten määrän ja kustannusten kasvu ei tue oletusta siitä, että varhaiseen puuttumiseen resursointi olisi samansuuntaisesti yhteydessä sijaishuollon käytön vähenemiseen.

    Sijaishuollon määrän kasvu ei automaattisesti ole huono asia. Se voisi myös tarkoittaa sitä, että asioihin puututaan nyt päättäväisesti. Tätä voi pitää ongelmallisena selityksenä useista syistä. Sijoitetun lapsen tulevaisuus muuhun lapsiväestöön nähden voi sijaishuoltoa koskevan vaikuttavuus- ja lopputulostutkimuksen valossa jäädä epäselväksi, pysyä ennallaan tai muuttua huonommaksi (esim. Berger ym. 2009; Doyle 2007; Sariaslan ym. 2022). Samalla sijaishuoltoa koskeva teoria- ja tietopohja on ohutta (Aaltio & Eriksson 2022; Salonen 2026), päätöksenteko epäyhtenäistä ja sosiaalityöntekijästä riippuvaa (Nordmo ym. 2025), ja sijaishuolto paikkaa osittain muuta palveluverkkoa (THL 2015). On puhuttu lastensuojelun kallistumasta (Pekkarinen 2026), jolla on tarkoitettu sijaishuollon ylikorostuneisuutta muihin palveluihin nähden ja myös siitä, että Suomi on maailman kärkeä sijoitettujen lasten määrässä (MTV 20.4.2025). Ei vaikuta myöskään olevan tutkimusta siitä, että minkälaisiin ongelmiin sijaishuolto on kohtuullinen ja sopusuhtainen ratkaisu. Tämä on tärkeää, sillä silloinkin kun voidaan puhua onnistuneesta sijaishuoltoratkaisusta, jää avoimeksi kysymys siitä, oliko sijaishuolto tilanteeseen nähden oikeasuhtainen ratkaisu vai olisiko sama lopputulos voitu saavuttaa kevyemmällä ja vähemmän rajoittavalla järjestelyllä. Päättäväisempi puuttuminen ei tarkoita samaa kuin oikeasuhtainen, analyyttisempi tai tarkempi puuttuminen.

    Puhun lastensuojelusta kahdella tapaa: Sekä lastensuojelun sosiaalityönä että koko lapsiperheitä palvelevan järjestelmän toimintana. Sosiaalityöntekijä on avainasemassa sijaishuoltopäätösten tekemisessä, mutta yksittäisten työntekijöiden arviointia tarkastelemalla koko ilmiö ei mielestäni avaudu. Tästä syystä tarkastelen tekstissä ensisijaisesti järjestelmätason dynamiikkaa, toimintakulttuureita ja arviointitapoja. Käytän tekstissä sanoja huoli ja huolestuminen osittain rinnakkaisina käsitteinä käyttöyhteyden mukaan.

    Huolen ja sijaishuollon välistä yhteyttä koskeva tutkimus

    Edellä mainittiin, että THL:n ja hyvinvointialueiden ohjeistukset neuvovat huolen herätessä tekemään lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojeluilmoitukset ovat Timo Toikon ym. (2021) tutkimuksen mukaan vahvassa yhteydessä kodin ulkopuolisiin sijoituksiin. Lastensuojeluilmoituksia voidaan pitää tutkimuksen mukaan eräänlaisena lastensuojelun kysyntää kuvaavana indikaattorina. Tutkijat kuvasivat, kuinka lastensuojeluilmoitukset luovat sijoituspainetta. Anssi Lähde (2024) tulkitsee kyseistä tutkimusta lastensuojeluilmoituksien, tukitoimien ja sijaishuollon keskinäisriippuvuutena. Hänen mukaansa lastensuojeluilmoitukset ennakoivat tukitoimenpiteitä, jotka edeltävät avohuollon tai kiireellistä sijoitusta ja jotka taasen ennakoivat huostaanottoa. Kun ihmisestä tulee lastensuojelun asiakas, tapahtuu ”imaisu” järjestelmän sisään, joka saa aikaan useita erilaisia asioita. Käytännössä tämä tarkoittaa asiakasprosessia, jossa palvelut, arviot, tukitoimet ja kontrollikäytännöt alkavat kytkeytyä toisiinsa.

    Heikki Hiilamo ja Olli Kangas puolestaan tutkivat vuonna 2010 onko huolipuhe tai ”liiallinen huoli” yhteydessä kasvaneisiin lastensuojelun sijoitusmääriin esim. löystyneiden sijoitusperusteiden kautta. Mahdollisuus tälle jäi avoimeksi. Väitettä liian löyhin perustein tehdyistä sijoituksista ei kuitenkaan voinut kumota, sillä tutkimuksen mukaan sijoitusmääriin vaikutti resurssimuuttuja. Tällöin sijoitusmääriin vaikuttaa jokin ”ulkopuolinen kolmas”, jokin muu kuin pelkkä lapsesta itsestään nouseva sijaishuollon tarve. Samaan huolen määrään voidaan heidän mukaansa puuttua eriasteisella tarmokkuudella resurssien määrän takia.

    Anssi Lähteen väitöstutkimuksessa vuodelta 2024 toisena kiireellisenä sijoituksen päätyyppinä pidettiin ”kumuloituneen huolen asiakkuuksia”. Tutkimuksen mukaan kiireellisten sijoitusten painopiste on siirtynyt äkillisistä tilanteista ja niitä koskevista turvaamistoimenpiteistä kohti laajempaa ja pidempiaikaisempaa toimenpidekokonaisuutta. Kiireellisen sijoituksen edellytyksenä oleva välitön vaara ei tule siis välttämättä yllättäen. Lähteen mukaan kiireellisen sijoituksen ”kiireellisyys” on pikemminkin mekanismi, joka tuotetaan ja otetaan käyttöön ammatillisen harkinnan tuloksena.

    Kansainvälisissä tutkimuksissa “huoli” on operationalisoitu muun muassa koettuna vaarana (perceived danger; Bartelink ym. 2018), riskinarviona (risk assessment; Graham ym. 2015) sekä standardoituna riskiluokituksena (Structured Decision-Making -risk score; Holbrook & Strolin-Goltzman 2025), ja näiden on havaittu olevan positiivisesti yhteydessä sijoituspäätöksiin ja sijoituskynnyksen madaltumiseen.

    Huoli sijaishuoltoalttiutta lisäävänä mekanismina

    Edellä esitellyt tutkimukset kertovat huolen ja sijaishuollon välisestä yhteydestä. Kyse ei ole universaalista riippuvuussuhteesta, joka olettaa taustalleen suljetun systeemin. Huolen ja sijaishuollon yhteyttä on tarkempi kuvata kausaliteetteja koskevan tieteenteorian mekanismi-käsitteen avulla. Mekanismi kertoo, miksi ja missä olosuhteissa jokin kausaliteetti vallitsee ja kuinka jokin asia tapahtuu. (Ylikoski 2018) Sen avulla voidaan paremmin ymmärtää, miten huoli saattaa ohjata asiakasprosesseja siihen suuntaan, että sijaishuoltoratkaisu alkaa näyttäytyä todennäköisemmältä tai perustellummalta.

    Esitän seuraavaksi, että sijaishuollon käyttöä lisäävä huoli-mekanismi muodostuu ainakin kolmesta eri aspektista. Niitä ovat 1) huoli tilannekuvauksena ja eleenä, 2) huoli tunteena ja 3) huoli päättelymuotona. Jaottelu on keinotekoinen ja sen tarkoitus on auttaa ymmärtämään huolen kausaalista vaikutusta sijaishuoltoratkaisujen lisääntymiseen. Aiheesta on suoranaista tutkimusaineistoa rajallisesti (esim. Hyvärinen 2018), joten nojaan paljolti tutkimukseen, joka antaa tukea käsitteelliselle suunnistukselleni.

    1. Huoli tilannekuvauksena ja eleenä

    Tämän kirjoituksen alussa viitattiin THL:n ohjeistukseen siitä, että huoli on hyvä takaraja lastensuojeluilmoituksen tekemiseen. Huolen ilmaisua ei kuitenkaan käytetä vain silloin kun jokin asia lapsen ja perheen tilanteessa orastavasti mietityttää. Lapsien ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa on arkipäiväistä puhua huolesta ja huolestumisesta silloinkin, kun haasteet ja työskentelyn päämäärät ovat jo selvät ja asiakkaan elämän lähellä on vietetty kuukausia tai jopa vuosia.

    Huolestuminen ei kokemukseni perusteella koskaan ole kutsu huolestuneisuuttaan ilmaisevan ammattilaisen rauhoitteluun. Huolen ilmaisu vaikuttaa pikemminkin eleeltä, jonka perusteella ammattilainen on otettava vakavasti. Asiakkaan tai lastensuojelun sosiaalityöntekijän on vaikeaa väittää vastaan, kun ammattilainen sanoo olevansa tilanteesta huolestunut. Joskus myös kuulee puhuttavan siitä, kuinka ”huolen määrä kasvaa” tai ”huoli nousee”, jossa huoli vaikuttaa olevan saaviin kaadettavaa, mitattavissa olevaa tasalaatuista ainesta. Huoli voi olla myös yksilöimätön kuvaus tai perustelu siitä, että tilanteessa on jotain vialla. Esimerkiksi Virve Toivosen tutkimuksessa (2017) huolella yritettiin perustella huostaanottoa hallinto-oikeudelle.

    Tätä voi paremmin ymmärtää, kun otetaan huomioon huolen ja huolestumisen perustuminen Tom Arnkilin vuonna 1997 kehittämän huolen vyöhykkeistön käytön laajentumiseen. Huolen vyöhykkeistön alkuperäinen tarkoitus oli auttaa ammattilaisia ymmärtämään keskinäistä professionaalista erilaisuuttaan. Huolen piti kuvata työntekijöiden epätietoisuutta siitä, että miten toimia, mitä seuraamuksia eri toimintavaihtoehdoilla on ja miten omaa toimintaa pitäisi orientoida. Huolella ja huolestumisella ei viitattu lapsen tai perheen ongelmiin, sen avulla ei ollut tarkoitus luonnostella yhteisiä puuttumiskriteereitä lapsen tilanteeseen (vaan päinvastoin korostaa yhteisien kriteerien mahdottomuutta) ja sen avulla ei kuvattu perheen tilanteen ”objektiivista huolestuttavuutta”. Huolen taustalla oli työntekijän subjektiivinen ja tunneperustainen kuva asiakastilanteesta. (Arnkil ym. 1998; Arnkil 2005; Eriksson & Arnkil 2012; Arnkil 2019; Arnkil 2020)

    Huolen vyöhykkeistö -metodi levisi kehittäjiensä mukaan ”kuin kulo kuivassa heinikossa” sekä tarkoitettuun että varsinkin ”tarkoittamattomaan käyttöön”, tarjoten ”moninkertaisesti enemmän aikomattomia kuin aiottuja seurauksia”. Se lähti elämään omaa elämäänsä, valloitti uusia konteksteja tai muuttui tullessaan kosketuksiin niiden kanssa. Erityisesti koulujen suhteen pohdittiin sitä, että minkälaisia vääristyneitä käyttötapoja huolen vyöhykkeistö sai hankalissa tilanteissa. Huolen vyöhykkeistön piti olla verkosto-, voimavara- ja subjektikeskeinen vaihtoehto psykososiaalisen työn yksilökeskeisyydelle, ongelmakeskeisyydelle ja objektivismille. Tästä huolimatta siitä tuli yksilöistä puhumisen sekä lasten ja nuorten luokittelemisen väline. Kadoksiin jäi alkuperäinen ajatus siitä, että huolestuneen täytyy muunnella omaa toimintaansa eikä puuttua kohteisiin, eli lapsiin. Huolen vyöhykkeistön myötä ilmaantui yhteistä ylisektorista kielialuetta, mutta ei aiotussa muodossa. (Arnkil 2005; Arnkil & Alhanen 2009).

    Näitä huolestumisen käyttötapoja yhdistää se, että niissä tapahtuu ylitys, jossa omaa sisäistä tunnetilaa kuvaava huoli-käsite pyrkii lausumaan jotain ”ulkopuolisesta maailmasta”. Huoli kuvailee tilannetta, perustelee jotain toimintavaihtoehtoa ja on ammatillisesti vakuuttava ele. Huoli alkaa subjektiivisena tunteena, mutta esiintyy pian sen jälkeen kuin se olisi lisäksi ulkomaailman eli tässä tapauksessa asiakkaan ja hänen tilanteensa ominaisuus. Huoli jää jonkinlaiseen epistemologiseen välitilaan sisäisen ja ulkoisen maailman välille.

    Siinä, että huoli sijaitsee subjektiivisten tuntemuksien ja asiakastilannetta koskevien väitteiden välitilassa, piilee seuraavanlainen riski. Subjektiivisena tunnetilana kenenkään huolta ei voi kiistää. Jos joku toteaa ”olen huolissani”, siihen ei voi vastata ”et ole”. Mutta kun huoli siirretään asiakkaan ja tilanteen ominaisuudeksi siten, että huolen kiistämättömyyden oletetaan edelleen jatkuvan, vaikeutuu mahdollisuus tehdä selvää toden ja epätoden välillä. Toisin sanoen: Jos sisäisesti koettu huoli oletetaan ulkoisen tilanteen ominaisuudeksi, katoaa mahdollisuus erottaa toisistaan tilanteesta herännyt tunne ja tilannetta koskeva todellisuusväite. Huolen subjektiivinen kiistämättömyys siirtyy mukana objektiiviseen väitteeseen.

    2. Huoli tunteena

    Huoli on myös koettua, aitoa tunnetta. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa kiireellisen sijoituksen edellytyksen (välitön vaara) arvioimisen suhteen näin:

    ”Vaara on välitön, jos lasta ei voida turvallisin mielin jättää kotiinsa tai muuhun olinpaikkaansa. Lastensuojelun työntekijän näkökulmasta se tarkoittaa, että hän ei voi poistua töistä ennen kuin hän on varmistanut, että lapsi on kunnossa.” (STM 2016)

    Minun kuulemani epävirallinen versio tästä on: ”Jos jättäisit sijoittamatta, niin voisitko nukkua yösi rauhassa.” Tällainen ajattelu voi toimia epävarmuuden keskellä ammatillisena apuneuvona, mutta siihen liittyy myös riski siitä, että sijoituksia tehdään työntekijän oman ahdistuksen hallitsemiseksi eikä lapsen suojelemiseksi. Kukaan ei kiistä koettujen tunteiden aitoutta, mutta loikka sisäisestä tunnemaailmasta ulkoisen tilanteen kuvaukseksi on eri asia.

    Ongelmallista on myös se, että vaikka tilanteen tunnepohjaisesta huolestettavuudesta esitettäisiin lukuisia vastaanpuhuvia tosiseikkoja, tunnearvostelmaan kiinnittyneet ammatilaiset vaihtavat näkemyksiään hitaasti (Munro 1999). Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi siten, että ammattilaiset saattavat joskus mainita asiakkaasta rajuja, joskin vanhoja, asioita yksilöimättä sitä, että mikä niiden merkitys ja vaikutus on nykyhetkessä.

    Huolen tunne liittyy myös psykologiseen turvallisuuteen (Munro 2014). Esimerkiksi ns. blamestorming-ilmiössä (Lähde 2024) lastensuojelun sosiaalityöntekijä voi jäädä yksin verkostossa tekemään vaikeaa ratkaisua, vaikka verkosto yhdessä kantaisi ratkaisun avaimia tilanteen muunlaiseen ratkaisuun. Tämä kuormittava tilanne ei katso, ovatko muut verkoston jäsenet omasta vai jostakin ulkopuolisesta organisaatiosta. Nämä tilanteet voivat kysyä kohtuutonta määrää luonteenlujuutta. Päivi Sinko (2004) on kirjoittanut siitä, että lastensuojelun sosiaalityöntekijä saattaa joutua valitsemaan puolusteltavan päätöksen ja oikean päätöksen tekemisen väliltä. Joskus sijoituspäätöstä on helpompi puolustaa, mutta sijoittamatta jättäminen olisi oikea ratkaisu. Kyse on tällöin myös työntekijän omasta oikeusturvasta (Kotisaari ym. 2024).

    Huolestumista syntyvää tunnekuormaa voidaan mielestäni käyttää siiloutuneessa ja monialaisessa palvelujärjestelmässä myös erilaisten tarkoitusperien ajamiseen. Tässä yhdistyy osia kohdista yksi ja kaksi eli huolen elekäyttö ja sen tunnekäyttö. Tällöin ammattilainen ei elehdi huolestumisestaan asiakkaalle, vaan lastensuojelun sosiaalityöntekijälle. Avaan tunteen merkitystä päätöksentekoon omakohtaisen kokemuksen jakamisen kautta. Rehtori, joka ei ollut onnistunut omassa hallinnossaan saamaan oppilaalle tarkoituksenmukaista koulupaikkaa, käytti yhteisessä palaverissa puheenvuoron jossa yhdistyi eriytymättömällä tavalla lapsen vapaa-ajan levottomuus, lapsen henkinen vointi ja oikeanlaisen koulumuodon puute. Asioiden keskinäisiä yhteyksiä ei selitetty, mutta nämä seikat yhdessä johtivat puheenvuorossa lopuksi tulevaisuudennäkymään, jossa lapsi kuolee pois tapaturmaisesti.

    Puheenvuorolle oli vaikea löytää vaihtoehtoisia tarkoitusperiä, sillä se oli jatkoa aiemmille saman verkoston monta kuukautta jatkuneille, sijaishuoltoratkaisun penäämistä koskeneille puheenvuoroille, joiden tukena oli myös sivistystoimen hallinto. Minä ja työparini olemme mielestäni molemmat vahvahermoisia ja lisäksi työskentelyssä tukeuduimme toisiimme vahvasti. Tiesimme myös olevamme tilanteen tasalla, sillä olimme tunteneet perheen jo yli vuoden ajalta ja suunta menossa parempaan päin. Silti kyseinen elämän päättymisen kuvaukseen päättyvä puheenvuoro sai meidät hetkeksi sijoiltamme ja sellaiseen tunnetilaan, jossa ainoa tulevaisuusnäkymä oli lapsen sijoitus. Näin kävi siitä huolimatta, että rationaalisesti tiesimme, että sijoituksen edellytykset eivät olleet täyttyneet eikä sijoitus olisi parantanut lapsen tilannetta tai säilyttänyt sitä luultavasti edes entisellään. Kukaan ei halua syyllistyä lapsen kuolemaan ja siihen liittyvää tunnetilaa lienee vaikeaa syrjäyttää. Uskon minun ja työkaverini olevani keskimääräistä vahvempia kestämään painetta ja sen takia mietin, miten vähemmän kokeneet ja ilman työparia työskentelevät sosiaalityöntekijät pärjäävät vastaavan kaltaisissa tilanteissa.

    Huoli voi suunnata lastensuojelutoimenpiteitä senkin takia, että on mahdollista löytää huolesta kummunneita valintoja oikeuttavat oikeusnormit. Tämä johtuu siitä, että lastensuojelun tarpeessa olevien perheiden tilanteet ovat monitulkintaisia, työtä säätelevä lastensuojelulainsäädäntö väljää ja ammatillisen käytännön valtakunnallisesti jaettua ja hyväksyttyä teoriapohjaa ei juurikaan ole. Nämä kolme yhdessä edesauttavat sellaisten tilanteiden syntymistä, joissa sijaishuollon tarvetta voidaan kynnystapauksissa perusteella kumpaankin suuntaan tahansa. Kynnystapauksissa ratkaisevaksi tekijäksi voi tällöin jäädä sosiaalityöntekijä itse (Doyle 2007; Ejrnaes & Moesby-Jensen 2021; Bald ym. 2022; Nordmo ym. 2025) tai kuten edellinen tarina osoitti, se huolen määrä, mille sosiaalityöntekijä altistui.

    3. Huoli päättelysääntönä

    Huoli sijoituksia lisäävänä mekanismina saa kolmannen aspektinsa siitä tavasta, miten ammattilaiset loogisesti päättelevät lapsen asioista. Sitä voidaan kutsua transitiiviseen kausaliteettiin perustuvaksi järkeilyksi (Juti 2001). Se tarkoittaa sitä, että muuttuja A vaikuttaa muuttuja B:hen, joka taas vaikuttaa muuttuja C:hen. Toisin sanoen A:lla on välillinen vaikutus C:hen B:n kautta. Esimerkiksi

    A Kotona on kirjahylly
    B Lapsi
    C Tulevaisuus

    voidaan päätellä näin: Kotona oleva kirjahylly vaikuttaa lapseen positiivisesti ja tätä kautta myös hänen tulevaisuudenkuvansa on myönteinen. Kotona oleva kirjahylly ajatellaan positiiviseksi tekijäksi tai se on ainakin merkki jostakin muusta hyvästä, mitä kodissa on.Vaikka lasta ei välttämättä kiinnosta lukeminen ja kirjat laisinkaan, oletus silti on että hänen altistumisensa kodin kirjahyllylle on hyvä asia.

    Tämä on myös se tapa, miten oikeuskirjallisuus edellyttää päättelemään sijaishuoltoratkaisua lapsen edun näkökulmasta (syy, syyn vaikutus lapseen, lapsen tulevaisuus). Se on siis muodoltaan pätevä tapa päätellä lapsen asioissa.

    Muodollisesti pätevää ABC-päättelyrunkoa pitää kuitenkin tarkastella asenneilmapiiriä ja kulttuuria vasten. Lapsiperheitä palveleva järjestelmä (lastensuojelun lisäksi esim. päivähoito, koulu, sosiaalihuolto, terveydenhuolto) seuraa kansainvälistä trendiä siinä, että alati enemmän inhimilliseen elämään kuuluvia asioita kehystetään huolestuttaviksi ja lastensuojelullisiksi (Harrikari 2008; Hyvärinen 2018; Yle 2018; Era & Mäkinen 2022). Tämä on tarkoittanut lapsiperhepalveluita koskevien kulttuuristen ja mentaalisten tilojen muuttumista kohti orientaatiota, jossa lapselle on alituiseen riski tapahtua jotakin (Harrikari 2008; Harrikari 2012). Lastensuojelun sosiaalityössä tehtävä arviointi ei ole immuuni tälle, vaan se on riippuvainen sitä ympäröivästä järjestelmästä ja kulttuurillisista arvostuksista (esim. Pösö 2012; Wildeman ym. 2025). Tätä voi kutsua huolikulttuuriksi, jossa lapsen tilanteita tarkastellaan ensisijaisesti potentiaalisten riskien ja negatiivisten tulevaisuuksien näkökulmasta.

    Otetaan nyt esimerkkinä päihteitä ongelmallisesti käyttävä vanhempi tai lapsen oma uhmakas käytös.

    A.Päihteitä ongelmallisesti käyttävä vanhempi
    B.Lapsi
    C.Tulevaisuus

    Tai

    A.Uhmakas käytös
    B.Lapsi
    C.Tulevaisuus

    Muuttujat A ja B ovat avoimia, monimerkityksisiä ja abstrakteja. Avoimuus tarkoittaa sitä, että muuttuja kiinnittyy moniin oikean elämän konteksteihin, joita ammattilainen ei välttämättä tule ajatelleeksi tai ei ole niistä tietoinen. Monimerkityksinen tarkoittaa sitä, että ei ole vain yhtä oikeaa johtopäätöstä, jota muuttujasta itsestään voi tehdä. Abstraktin ymmärtää tässä parhaiten sen latinan kielisestä merkityksestä ”irti revitty”, joka tässä viittaa siihen että yksittäinen muuttuja on revitty irti asiayhteyksistään. Toisin sanoen päihteitä ongelmallisesti käyttäviä vanhempia, uhmakasta käytöstä ja niistä koituvia seurauksia on monenlaisia. Tämän takia myös lopputulema (C) on avoin.

    Näiden ABC-muuttujien avoimuudesta, merkityksien paljoudesta, lopputulemien määrästä ja monesti korkeasta abstraktiotasosta huolimatta vallitseva piirre huolikulttuuriin perustuvassa päättelyssä on se, että muuttujista päätellään kohti potentiaalisesti huonoa lopputulosta. Tällöin edellä mainittu ongelmallinen päihdekäyttö tai uhmakas käytös vaikuttaa lapseen jotenkin siten, että lapsen tulevaisuudelle tapahtuu jotain pahaa.

    Yksipuolinen päättely erilaisista muuttuijista tulee mielestäni erityisen hyvin esille silloin, kun lapsen tilannetta arvioidaan lastensuojeluilmoituksen tai muiden vastaavien asiakirjojen välityksellä. Asiakirjoissa lapsen ja perheen todellisuus ohennetaan tekstin muotoon. Teksti ei kykene puolustamaan itseään eikä ulottumaan itsensä ulkopuolella sijaitseviin nyansseihin ja konteksteihin. Kun asiakirjassa lukee että ”koti on täynnä pulloja” tai että ”lapsi on sullottu pesukoneeseen”, voi nämä tarkoittaa monia asioita. Vasta sen jälkeen, kun saadaan yksityiskohtia näiden lauseiden ympärille, voidaan lähestyä jonkinlaista totuutta.

    Kirjaamisen yhteydessä epäilyt ja näkemykset saattavat myös muuttua tosiasioiksi (Helsingin Sanomat 30.4.2026). Asiakkaan tilanne on kuitenkin erilainen kohdattuna kuin kirjattuna. Ei voi sanoa etukäteen, milloin kumpi on käyttökelpoista ja miten niitä pitäisi sommitella suhteessa toisiinsa. ”Päihteitä ongelmallisesti käyttävä vanhempi” tai ”uhmakas käytös” lastensuojelullisena ja sosiaalisena ongelmana on myös mahdollista todeta arvioinnin jälkeen paikkansa pitämättömäksi.

    Yksittäisten muuttujien pohjalta arvioiminen ja niille merkityksien antaminen ennen tilanteeseen tutustumista ei vaikuta johtavan hyviin lopputuloksiin. Eräässä varhaisessa tutkimuksessa Marianne Berry (1991) havaitsi, että riskitekijät ennustivat myöhempiä sijoituksia, mutta niiden perusteella ei pystytty luotettavasti tunnistamaan välittömän sijoituksen tarpeessa olevia lapsia. Myöhemmin on havaittu, että sosiaalityöntekijät eivät kykene arvioimaan tulevaisuutta edes tuttujen asiakasperheiden kohdalla (Wilkins & Meindl 2022). Lisäksi ainakin sosiaalityöntekijöiden joukossa suurta tietomäärää hallitaan ”heurististen yksinkertaistusten” ja ”ajattelun oikopolkujen” keinoin (Kotisaari ym. 2025; Taylor 2017), josta voi seurata päättelyä huonoon tai huonoimpaan lopputulokseen. Nämä viittaavat siihen, että yksittäisten muuttujien abstrahoiminen irti elämäntilanteestaan ei ole riittävä tapa arvioida lapsen tilannetta. Tämän vuoksi kontekstin, tilannetietoisuuden ja kohtaamisen merkitys korostuu. Huoleen perustuva heuristinen päättely ei riitä lapsen tilanteen arvioimiseen.

    Huoleen perustuvan ja huonoihin lopputuloksiin johtavan päättelyavaruuden ulkopuolelle voi jäädä esimerkiksi sellaiset seikat, että päihdeongelmaisella vanhemmalla ja lapsella saattaa olla emotionaalisesti lämmin ja turvallinen suhde tai että nuoren uhmakas käytös on jotain, joka ei korjaannu nykyhetkessä mutta ei myöskään tahdonvastaisen laitossijoituksen kiinnipidoilla. Huolipäättelyssä jää poissuljetuksi myös voimavarojen ja normalisoivien elementtien huomaaminen tai se, että voisiko nykyisen tilanteen, vaikkei se täydellinen olekaan, sittenkin hyväksyä.

    Huolipäättelyssä ongelmallista on se, että asiakastilanteessa on rajallinen määrä hyviä puolia ja voimavaroja, mutta huolestumiseen johtavia perusteita saattaa olla käytännössä saman verran kuin ihmisen elämässä on säröjä. Tilannetta normalisoiva ihminen, olkoon hän sitten asiakas tai joku toinen työntekijä, on altavastaajan asemassa. Niin halutessaan ammattilainen voi melko vapaasti valita huolta oikeuttavan näkökulmansa, koska hänen ajatteluaan siivittää ammatillinen kulttuuri, jossa asioita katsotaan potentiaalisten ja spekulatiivisten riskien näkökulmasta. Perusteluvastuu hänellä vaikuttaa olevan pienempi, vaikka väite on isompi. Monia asiakastilannetta koskevia epäilyksiä tai väitteitä ei myöskään koskaan suoraan päästä havaitsemaan tai todentamaan. Tilannetta normalisoivalla henkilöllä ei siis välttämättä ole keinoa osoittaa toisen epäilyä vääräksi (vrt. Toivonen 2017). Huolestumisen laajaan kohdealueeseen liittyy myös se, että Suomessa monien muiden maiden tapaan sijaishuolto ei ole vain lapsen turvaamista ja suojelemista varten, vaan sitä voidaan käyttää myös kehityksen ja terveyden tukemiseen. Toisin sanoen sijaishuoltoon kuuluu riskiorientaation lisäksi myös palveluorientaatio. Sijaishuolto voi siis olla palvelutarpeen viimeistelyä. Kun lapsen turvallisuuden lisäksi on mahdollista huolestua siitä, saako lapsi tarvittavat palvelut, on potentiaalinen ”huolestumisen avaruus” selvästi suurempi.

    Siinä, että epäkohdista voi päätellä heuristisesti kohti huonoa lopputulosta, vallitsee myös eräs omituinen paradoksi. Yleensä nimittäin ajatellaan, että ihmissuhdetyötä leimaavat reflektiivisyys, epävarmuus ja tulkinnanvaraisuus. Toisin sanoen ei ole tarkoitus hypätä johtopäätöksiin liian nopeasti. Tätä vasten lähtökohtaisesti huonoon lopputulokseen johtava päättely näyttäytyy melkoisen reflektoimattomana ja dogmaattisena.

    Yhteenveto sijaishuoltoalttiutta lisäävästä huoli-mekanismista

    Halusin tässä kirjoituksessa pyrkiä selittämään sitä, että millä tavoin huolen ja sijaishuollon välinen yhteys saattaa tarkemmin ottaen todellistua. Se, että huoli voi aiheuttaa sijoituksia, ei vielä avaa asiaa. Mekanismi-käsitteen avulla on mahdollista syventää ymmärrystä siitä, että miten huoli voi olla yhteydessä sijaishuoltoratkaisujen käyttämiseen. Esitin, että huoli vie asioita eteenpäin tilannekuvausten, eleiden, kuormittavien tuntemusten ja keinotekoisesti johdonmukaisen päättelyn keinoin. Huolestumista vahvistaa luultavasti myös tilanteiden hämäryys ja mahdollisuus spekulaatiolle. Tästä määrittelemättömyydestä huolimatta tai juuri sen takia se saa kuitenkin asioita aikaan.

    Huolen eri aspektien tietoteoreettinen status on epäselvä. Ei vaikuta olevan olemassa hyväksyttyä tapaa osoittaa, milloin jokin edellä kuvatuista huolestumisen aspekteista on väärässä. Jos huoli vie asioita eteenpäin, mutta ei voi selkeästi määritellä että mihin se viittaa, ei toiminta perustu tosiasioihin. On myös problemaattista, jos ammatillisuus perustuu elehtimiseen ja käytäntöön, joka ei ole avoin kritiikille.

    Huoli harvemmin aiheuttaa suoraan sijaishuoltopäätöksen (vrt. kuitenkin kertomani tarina edellä). Kyse on mielestäni enemmänkin siitä, että tilannekuvausten, eleiden, tunteiden ja päättelyn kautta huoli ”amplifioi” lastensuojeluprosessin eri momentteja heikommaksi tai vahvemmaksi. Vähäisempi huolestuja elehtii, tuntee ja päättelee eri tavalla ja ei välttämättä käytä huoli-sanaa tilannekuvauksissaan juuri lainkaan. Vahvemmin huolestumiseen nojaava henkilö taasen näkee samat asiakastilannetta koskevat seikat vakavampina ja myös ehkä toisenlaista ratkaisua vaativina.

    Syytä siihen, että miksi huolestuminen voi johtaa peräti sijaishuoltoratkaisuun saakka eikä välttämättä vain lastensuojelun avohuollon asiakkuuteen, voidaan mielestäni selittää Lähteen (2024) ”kumuloituvan huolen” ja ”järjestelmässä tapahtuvan sisäänimaisun” sekä Toikon ym. (2021) ”sijoituspaineen” käsitteillä. Kun asiakas on lastensuojelujärjestelmässä, hän on edellä kuvattujen huolipitoisten analyysitoimenpiteiden kohteena. Syntyy synerginen pyörre, jossa huoleen perustuva tilannekuva, elehtiminen, tunteminen ja päättely yhdistettynä väljään lainsäädäntöön ja ohueen teoriapohjaan saattavat vetää asiakasta syvemmälle järjestelmän uumeniin. Lastensuojeluorientaatio saattaa toisin sanoen vahvistaa itse itseään (vrt. Fabritius 2021; Bingle & Middleton 2019).

    Pyörteisestä ja sisäänimaisevasta järjestelmästä pois pääsy ”normaaliuden” ja ”huolettomuuden” tilaan taasen näyttää hankalalta. Tämä johtunee ainakin siitä, että suomalaisesta lastensuojelusta puuttuu teoreettinen keskustelu koskien normaalin ja ei-normaalin eroa, hyväksyttäviä inhimillisiä vajavaisuuksia, interventioista pidättäytymistä sekä interventioiden haittavaikutuksia (kuitenkin on esim. Kataja 2012 ja Harrikari 2008). Ei ole myöskään tutkittu sitä, että missä määrin ja missä muodossa sosiaalihuollossa saattaa ilmetä terveydenhuollosta tuttu ”tautitehdas”-ilmiö. Sen mukaan kukaan ei ole terve, kun tarpeeksi tutkitaan. (Kekomäki 2019) Alttius tämän kaltaiselle dynamiikalle lastensuojelussa ja sosiaalihuollossa lienee vahvempi, sillä sosiaalinen todellisuus on tulkinnanvaraisempaa ja tulkintoja kumoavia, mitattavia tosiasioita on vähemmän tai niiden löytäminen asiakasrajapinnassa hankalampaa. Epäilyjen tekeminen tyhjäksi on hankalampaa kuin epäilyjen esittäminen.

    Edellä kuvattu mekanismi voi selittää huolen ja sijaishuollon yhteyttä. Toiseksi sitä voi selittää myös se, että huolestumiseen perustuvassa lastensuojelutoiminnassa on mahdollista löytää tunnepitoisille ajatusoperaatioille niitä vastaavat oikeusnormit. Huoli voi olla sijaishuollon aiheuttaja tai ainakin saada arvioijan kokemaan tilannetta koskevat tosiasiat vahvasti, mutta julkilausutut sijaishuollon perustelut eivät kerro tästä. Tämä koskee sekä kiireellistä sijoitusta että huostaanottoa. Edellä kertomastani tarinasta rehtorin kanssa opittiin, että koettu huoli voi kallistaa vaa’an sijaishuoltopäätöksen puolelle. Huoli ei kuitenkaan koskaan tulisi näkyviin missään kohtaa päätöksentekoprosessia, vaikka se olisi ollut syy sijoituksen aloittamiseen. Kiireellisen sijoituksen oikeudellisia edellytyksiä ei tunneta hyvin (de Godzinsky 2012) ja huostaanoton edellytyksien ”löysyyteen” on voinut vaikuttaa kaksijakoinen päätöksentekojärjestelmä (Huhtanen 2025).

    Näiden pohjalta kirjoitukseni keskeinen väite on esittää huoli lapsiperhejärjestelmässä ilmenevänä mekanismina, joka voi ohjata asiakasprosessin suuntaa ja lisätä alttiutta sijaishuoltoratkaisuille. Ongelmallista on, että huolen sisältöä, oikeellisuutta ja vaikutuksia on vaikea arvioida avoimesti. Huoli voi myös jäädä näkymättömiin julkilausutuista perusteluista, vaikka se olisi pääasiallinen asiakasprosessia ajava tekijä.

    Välihuomautus

    Sanottakoon, että huolestuminen ei ole oikeudellisesti riittävä peruste sijaishuollon kaltaisille lastensuojelutoimenpiteille. Asiakkaalle on kerrottava ensinnäkin syy, että minkä takia häneen kohdistetaan lastensuojeluinterventio. Toiseksi on kerrottava, että miten tämä kyseinen syy liittyy lapsen terveyden tai kehityksen tai turvallisuuden vaarantumiseen. Kolmanneksi on kerrottava, että miten aiottu lastensuojeluinterventio liittyy tähän syyhyn ja lapsen tilanteen väliseen yhteyteen ja miten se parantaa lapsen tilannetta aikaisemmasta. (Esim. Räty 2015; Araneva 2022)

    (Yritin löytää, että koskeeko tämä perusteluvelvoite kaikkia lastensuojelutoimenpiteitä eikä vain sijaishuoltoa, mutta en onnistunut. Joka tapauksessa esimerkiksi lastensuojeluasiakkuuden avaaminen ei ole valituskelpoinen päätös. Lastensuojeluasiakkuuden avaamiseen riittää siis periaatteessa huoli, koska kukaan ei ole tarkistamassa (pl. ehkä valvova viranomainen) lainsäädännön soveltamisen oikeellisuutta. Tämä johtuu siitä, että ei ole valituskelpoista päätöstä. Lastensuojelujärjestelmää koskevien tutkimustulosten ja äskeisen pyörretulkinnan valossa pidän huonona asiana sitä, että lastensuojeluasiakkuus voidaan avata myös keveämmin perustein.)

    Huolen käytön epäpätevyys voidaan oikeudellisten normien lisäksi ilmaista myös yhteiskuntatieteellisen logiikan mukaisesti. Harva jos mikään inhimilliseen elämään kuuluva asia (esim. uhmakas käytös, päihdekäyttö tai mielenterveyshaaste) kantaa itsessään sisällään sellaista mekaanista seurausta, että se vaikuttaa kaikkiin lapsiin kaikissa olosuhteissa samalla tavalla. Tämän takia täytyy vielä tutkia, että minkälaisissa olosuhteissa ja millä edellytyksillä jokin asia on koitumassa lapselle vaaraksi tai haitalliseksi. (Esim. Eskola 1962/1966) Se, että on huoli jonkun asianosaisen päihdekäytöstä tai henkisestä voinnista, ei vielä kerro tilanteen dynamiikasta tai lapselle koituvista seurauksista.

    Lopuksi: Huolisijoitusten määrä ja huolestumisen ammatillinen käyttö

    On vaikeaa suoraan lausua, miten ”huolisijoitukset” asettuvat kaikkien tehtyjen sijaishuoltoratkaisujen joukkoon ja kuinka yleisiä ne ovat (vrt. metodologinen pohdinta Saari 2026). Mielestäni huolisijoitusten osuutta voisi tutkia tarkemmin esimerkiksi määrittelemällä huoli uhkatekijöiksi, jonka jälkeen tutkitaan huostaanottohakemuksia ja kiireellisen sijoituksen päätöksiä. Niistä katsotaan, että milloin perustelut jäävät vain uhkatekijöiden toteamisen tasolle (esim. Pösö ym. 2019) – eikä johtopäätöksien vetämiseen ja toimenpidevaihtoehtojen punnintaan, jota laki edellyttää. Sitten näitä kahta joukkoa, jossa toisessa perustelut jäävät uhkatekijöiden toteamisen tasolle ja toisessa vedetään myös johtopäätöksiä, verrataan toisiinsa. Ensimmäinen joukko, jossa uhkatekijät samaistetaan huoleksi, kertoisi ”huolisijoitusten” määrästä suhteessa koko sijoitusten määrään. Toinen tapa voisi olla tutkia sosiaalityöntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kirjaamia asiakirjoja koskien huoli-sanan käytön yleisyyttä asiakirjoissa. Tätä yleisyyttä sitten verrattaisiin sijoitettujen lasten ja lähellä sijoitusta olleiden lasten välillä.

    Voidaan kysyä, että milloin huolesta kummunnut sijoituspäätös osuu oikeaan. Wilkinsin ja Meindlin tutkimuksesta havaittiin, että huolesta koituva matala puuttumiskynnys (Hiilamon ja Kankaan ilmaisua käyttäen, tarmokkaampi puuttuminen) lisäsi riskiä tarpeettomille sijaishuoltopäätöksille. Lisäksi on merkkejä siitä, että sosiaalityöntekijät pitävät tekemäänsä arviointia erittäin tai melko laadukkaana, vaikka yhteistä kriteeristöä arvioinnin pätevyydelle ei olisi käytössä (Jaakola & Pösö 2022). Sijaishuollon laatua, vaikuttavuutta ja lopputuloksia koskeva tutkimus ei myöskään tue sen suuntaista näkemystä, että huolesta kummunneet sijoitukset kohentaisivat lopputuloksia. Ja voidaan edelleen sanoa lastensuojelua koskevan lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella, että huoleen nojaavat sijaishuoltoratkaisut ovat kategorisesti väärin perusteltuja. Oikeusturvan, lainsäädännön ja alan teoriaperinteen näkökulmasta on myös ongelmallista pitää myönteisenä sitä seikkaa, että huolestumisesta kummunnut sijaishuoltoratkaisu osuu joskus oikeaan sattumalta, eli ilman tilanteeseen perustunutta analyysia. Ihmiset eivät koe huolta tasalaatuisesti ja senkään takia sitä ei voi käyttää lähtökohtana sijoituksen perusteluissa.

    Huolestuminen ja omien tunteiden kuuntelu on hyvä lähtökohta lastensuojelutoiminnan orientaatiolle. On kuitenkin eri kysymys, että mikä on sen käyttö tuosta eteenpäin esimerkiksi tilanteen analysoinnin ja kuvailemisen, vuorovaikutuksen ja päätöksenteon suhteen. Huolestuminen ei kerro, että miksi asiakkaan elämään on tehty tai täytyy tehdä interventio. Sen takia huolestumisesta pitäisi siirtyä mahdollisimman nopeasti läpinäkyvämpään syiden ja tarkoitusperien pohdintaan, joka paljastaa myös ajatukselliset aukot ja puutteet omassa tai toisen ammattilaisen järkeilyssä. Lastensuojeluasioissa pitäisi pyrkiä käyttämään sanoja, jotka ovat mahdollisimman lähellä todellisuutta. Mielestäni voitaisiin myös miettiä sitä, että mitä tavoitellaan kun huolesta puhutaan joko asiakkaalle tai asiakkaan kuullen samassa verkostossa. Mielestäni tällainen puhe ei auta yhteisen ratkaisun rakentamisessa, vaan se saa asiakkaan hämmentymään, ahdistumaan ja sulkeutumaan.

    Huoleen kiinnittyvä puhe, tunteminen ja päättely saattaa myös vahingossa sysätä syrjään tinkimättömän ajattelu- ja selvitystyön tekemisen. Mikäli kyse on nimenomaan lastensuojelun sosiaalityöntekijän huolestumisesta, on kyseessä tällöin paitsi asiakkaan oikeusturvaan mutta myös alan teoriapohjaan liittyvä integriteettikysymys. Huolen tasolle jäävää ammatillista analyysia voi verrata lääkäriin, joka toteaa että ihon pinnalla on patti tai laikku ja hän antaa ymmärtää asian olevan vakava, mutta sen tarkempaa selontekoa ei seuraa. Vahvempi oman alan teorian hallitseminen voisi suitsia huoliperustaista ajattelua. Työote ei voi olla täysin rationalistinen, mutta huolen pitäisi suodattua jonkinlaisen teorian ja menetelmällisyyden lävitse. Teoreettisesti suvereeni lastensuojelun sosiaalityöntekijä ei myöskään välttämättä olisi huolikeskeisen lapsiperhejärjestelmän armoilla niin pahasti.

    Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän tehtävä on arvioida riittävää vanhemmuutta ja lapsen turvallisuutta vaillinaisen tiedon pohjalta. Tämä on toisinaan vaikea ja ahdistava tehtävä. Ivallisesti melkein ainoa poikkeus työn hämäryyteen ja hajanaisuuteen tuntuu olevan monet sijoitusarviota kysyvät tilanteet. Ei sen takia, että asiat selkeytyisivät ja järjestyisivät, vaan siksi, että kaikki epäselvä kerääntyy hetkeksi yhteen ainoaan paikkaan. Minä kysyn itseltäni tarvittaessa, että mitä tietoja tarvitsen että ahdistukseni lakkaa. Jos näitä tietoja ei ole mahdollista saada, niin silloin arvioin, että missä määrin voin luottaa asianosaisiin. Lähtökohtaisesti ihmiseen voi luottaa ja itselleni luottamuksen menettäminen asiakkaaseen tavalla, joka on jossain kohtaa johtanut sijoitukseen, on ollut äärimmäisen harvinaista. Ilmeisesti myös melko automaattisesti reflektoin tässä kohtaa perheen elämään puuttumisen, arvioinnin riittävyyden ja mahdollisten seurausten välistä suhdetta. Neljäntenä mietin, että mitkä saatavilla olevat tosiasiat puhuvat minkäkin toimenpiteen puolesta. Viidentenä pallottelen casea ja kokemaani ahdistusta jonkun rauhallisen ja järkevän työkaverin kanssa. Täydelliseen tietämiseen pyrkiminen on mielen tekemää väkivaltaa sitä itseään kohtaan. Pyrin siihen, että hämäryyteen kuiskaaminen pysyy siedettävällä tasolla.

    Vaikka onnistuisikin luomaan rauhallisen ja analyyttisen työskentelyotteen vaikeisiin tilanteisiin, tätä työskentelyotetta voi olla hankalaa säilyttää järjestelmässä, jossa edellä kuvatut huolestumisen käytöskaavat ohjaavat toimimaan kollektiivisesti toisin. Tämä saattaa johtaa esimerkiksi pettymyksien tuottamiseen yhteistyökumppaneille, jotka odottavat sijoituspäätöstä koska heidän mielestään merkit viittaavat siihen. Kun sosiaalityöntekijä on tästä eri mieltä, tämä rikkoo kaavaa vasten. Minun ja joidenkin kollegoiden kohdalla tämä on tarkoittanut sitä, että yhteistyökumppani on soittanut asiasta esihenkilölle. Olen ymmärtänyt yhteistyökumppaneita tällöin niin, että voi olla väsyttävää kun lapsen ja perheen tilanteeseen ei kertakaikkiaan tunnu olevan ratkaisua ja yllä leijailee jonkinasteinen epävarmuus. Neuvottomuus voi tuntua epämukavalta ja samoin se, että oman organisaation hallinnolliset puitteet eivät tarjoa ratkaisua.


    Kirjallisuus


    Aaltio, Elina & Eriksson, Pia 2023: Sijaishuollon mustaa laatikkoa ryhdytty avaamaan vaikuttavuuden ja laadun arvioimiseksi. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 88 (2023):3. 319 – 324

    Alfandari, Ravit 2019: Multi-professional work in child protection decision-making: An Israeli case study. Children and Youth Services Review Volume 98, March 2019, Pages 51-57

    Araneva, Mirjam 2022: Lapsen suojelu. Toteuttaminen ja päätöksenteko. Helsinki: Alma Talent.

    Arnikil, Tom Erik & Alhanen, Kai 2009: ”Älkää ottako tätä karkkia pois”. Käsitteitä yhteiskunnallisen kokeen tutkimiseksi. Yhteiskuntapolitiikka 74 (2009):3, 316–329.

    Arnkil, Tom Erik & Eriksson, Esa & Saikku, Peppi 1998: Huolen harmaa vyöhyke. Dialogi : Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen lehti 7 :1998 ISSN 0789-0346, 8–11.

    Arnkil, Tom Erik & Eriksson, Esa: Vakava vetoomus: Älkää leimatko lapsia huolen vyöhykkeistöllä! Dialogi (2008): 8, 20–21.

    Arnkil, Tom Erik 2005: Peräkammari ja huolen vyöhykkeet. Metaforat, dialogisuus ja yhteinen kielialue. Yhteiskuntapolitiikka 70 (2005):2, 155–169.

    Arnkil, Tom Erik 2019: Kunnioittava ja toivoa herättävä kohtaaminen. Ennakointidialogien vetäjien käsikirja. Helsinki: PunaMusta Oy.

    Bald, Anthony & Doyle, Joseph J. Jr. & Gross, Max & Jacob, Brian A. 2022: Economics of Foster Care. Journal of Economic Perspectives 36 (2), 223–246. https://doi.org/10.1257/jep.36.2.223

    Bartelink, Cora; Knorth, Erik J.; López López, Mónica; Koopmans, Carien; ten Berge, Ingrid J.; Witteman, Cilia L. M.; van Yperen, Tom A 2018: Reasons for placement decisions in a case of suspected child abuse: The role of reasoning, work experience and attitudes in decision-making. Child Abuse & Neglect
    Volume 83, September 2018, Pages 129-141

    Berger, Lawrence M., Bruch, Sarah K., Johnson, Elizabeth I., James, Sigrid & Rubin, David. 2009. Estimating the “Impact” of Out-of-Home Placement on Child Well-Being: Approaching the Problem of Selection Bias. Child Development 80(6), 1856–1876. https://doi.org/10.1111/j.1467-8624.2009.01372.x

    Berry, Marianne 1991: The Assessment of Imminence of Risk of
    Placement: Lessons from a Family Preservation Program. Children and Youth Services Review. Vol. 13. pp. 239-256. 1991

    Bingle, Leanne & Middleton, Amanda 2019: From doing to being: the tensions of systemic
    practice in social work – group reflective supervision in child protection. Journal of Family Therapy
    41, 384-406.

    de Godzinsky, Virve-Maria 2012: Huostaanottoasiat hallinto-oikeuksissa. Tutkimus tahdonvastaisten huostaanottojen päätöksentekomenettelystä. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/221ab231-00c3-4d2c-ac0a-033f718f4941/content.

    Doyle, Joseph J. Jr. 2007: Child Protection and Child Outcomes: Measuring the Effects of Foster Care. https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/aer.97.5.1583

    Ejrnaes, Morten & Moesby-Jensen, Cecilie K. 2021: Social workers’ risk assessment in child protection: the problem of disagreement and a lack of a precise language about risk. European Journal of Social Work 24(3):1-13

    Eriksson, Esa & Arnkil, Tom Erik 2012: Huoli puheeksi. Opas varhaisista dialogeista. 8. painos. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy.

    Eskola, Antti 1962/1966: Sosiologian tutkimusmenetelmät I. Toinen painos. Porvoo: Wsoy.

    Fabritius, Saija 2021: Palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen systeemisesti ja moniammatillisesti. https://sosnet.fi/wp-content/uploads/sites/10/2025/06/Fabritius2021-1.pdf

    Fong, Kelley. 2019: Concealment and Constraint: Child Protective Services Fears and Poor Mothers’ Institutional Engagement. Social Forces, 97(4), 1785–1810. https://doi.org/10.1093/sf/soy093

    Forsell, Martta & Inget-Leinonen, Susanna 2025: Lastensuojelu 2024. Yhä harvempi lastensuojeluilmoitus johtaa lastensuojelun asiakkuuteen. Tilastoraportti 23/2025. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

    Graham, J. Christopher; Dettlaff, Alan J.; Baumann, Donald J.; Fluke, John D. The Decision Making Ecology of placing a child into foster care: A structural equation model. Child Abuse & Neglect, 49, 32–41, 2015. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2015.02.020

    Harrikari, Timo 2008: Riskillä merkityt : lapset ja nuoret huolen ja puuttumisen politiikassa. https://helda.helsinki.fi/items/bf369e4b-fd49-43f3-869a-b2ee870d5932

    Harrikari, Timo 2012: Lapsuuden ongelmallistuminen, lasten suojelullistaminen ja lastensuojelullistaminen. Hallintateoreettinen näkökulma lastensuojelun ajankohtaiseen virtaan. Teoksessa Jahnukainen, Markku (toim.): Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa. Tampere: Vastapaino. 57-92.

    Harrikari, Timo 2019: Lastensuojelun historia. Tutkielma oikeussääntelystä, kulttuurisista kerrostumista ja hallinnan murroksista. Tampere: Vastapaino.

    Helsingin kaupunki: Lastensuojeluilmoitus. https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/lasten-ja-perheiden-palvelut/lastensuojelu/lastensuojeluilmoitus.

    Helsingin Sanomat 30.4.2026: Kuukausiliite | Muusikko Jesse Markin menetti vauvansa yli vuodeksi. https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000011683221.html

    Hiitola, Johanna. 2008. Selvitys vuonna 2006 huostaanotetuista ja sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista: Lastensuojelun sijaishuollon kehittäminen Tampereella, Tampereen seutukunnassa ja Etelä-Pirkanmaalla -hanke. Työpapereita. Stakes:21/2008.. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201204194057.

    Hill-Lilly, Jodi & Spinning, Chip: The Blame-and-Shame Cycle in Child Welfare Needs to End. https://imprintnews.org/opinion/blame-shame-cycle-child-welfare-needs-end/252041

    Hiilamo, Heikki & Kangas, Olli 2010: Liiallista huolta vai todellista hätää?: kodin ulkopuolelle sijoittamisen kuntatason taustatekijät suomalaisissa kunnissa 1998–2008. Yhteiskuntapolitiikka-YP 75 (2010): 5, 488–497.

    Holbrook, Hannah; Strolin-Goltzman, Jessica. Multilevel Model of Factors Influencing Foster Care Decision-Making. Journal of Social Work, 2025. https://doi.org/10.1177/10443894241307991

    Huhtanen, Raija 2025: Lapsen huostaanottoa ja kiireellistä sijoitusta koskeva päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmä. Oikeudellinen arviointi. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/7ed3cbb3-a28f-437a-ae06-44e79b859e7e/content.

    Hyvärinen, Marianne 2018: Luonnollistettu huoli lastensuojeluilmoituksissa. Huolidiskurssin normittama lapsuus ja nuoruus paikallisessa kontekstissa. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63318/Hyv%E4rinen.Marianne.pdf;jsessionid=79E0168A2174EC8DE78D9B4AC0AC4D7A?sequence=1.

    Jaakola, Anne-Mari & Pösö, Tarja 2022: Lapsen tilanteen arvioiminen lastensuojelussa: Analyysia asiakasturvallisuuden ja laadun näkökulmasta. Janus vol. 30 (4) 2022, 359–375

    Juti, Riku 2001: Johdatus metafysiikkaan. Gaudeamus.

    Kataja, Kati. 2012. Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4989-2.

    Kekomäki, Martti 2019: Ylihoidon taustat ja torjunta. https://www.duodecimlehti.fi/duo15266

    Kotisaari, Tuuli & Hietamäki, Johanna & Vornanen, Riitta & Toikko, Timo 2025: Mikä ohjaa päätöksentekoa? Sosiaalityöntekijöiden näkemykset lastensuojelun avohuollon tukitoimien valinnasta. Janus vol. 33 (2) 2025, 191–207

    Lähde, Anssi 2024: Pelkistettyä todellisuutta: Kiireellinen sijoitus ja asiakasprosessin johtaminen. https://www.utupub.fi/server/api/core/bitstreams/9debab06-6f39-4311-b2f6-a6990f37320f/content

    Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue: Lastensuojelu. https://www.luvn.fi/palvelut/perhekeskus/lastensuojelu.

    Munro, Eileen 1999: Common errors of reasoning in child protection work. Child Abuse & Neglect
    Volume 23, Issue 8, August 1999, Pages 745-758

    MTV Uutiset 20.4.2025: THL: Suomi on maailman kärkeä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrässä – miljardi menee väärään paikkaan. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/thl-suomi-on-maailman-karkea-kodin-ulkopuolelle-sijoitettujen-lasten-maarassa-miljardi-menee-vaaraan-paikkaan/9140996

    Mäkinen, Katariina 2023: Sunnuntaivieras: Huolipuhe on vallankäyttöä. Kansan uutiset 5.2.2023.

    Määttä, Linda & Harrikari, Timo & Julin, Essi 2024: Huolen tematiikat lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevissa eduskuntaesityksissä vuosina 1970–2020. Vol 32 Nro 3 (2024): Janus 32 (3), 283-301.

    Munro, Eileen 2011: The Munro Review of Child Protection: Final Report. A child-centred system. https://assets.publishing.service.gov.uk/media/5a7b455ee5274a34770ea939/Munro-Review.pdf

    Munro, Eileen 2019: Decision-making under uncertainty in child protection: Creating a just and learning culture. Child & Family Social Work. 2019;24:123–130.

    Nordmo, Lene Caroline Ljosland & Wilkins, David & Nordmo, Magnus 2025: Unwanted variability in child welfare decision-making: an empirical investigation. https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/02650533.2025.2589778

    Pekkarinen, Elina & Heino, Tarja & Pösö, Tarja 2013: Lastensuojelusta tietäminen on moraalinen velvoite. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):3, 337-342.

    Pekkarinen, Elina 2026: Lastensuojelun kallistuma täytyy oikaista. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011912381.html

    Pirkanmaan hyvinvointialue: Lastensuojeluilmoitus. https://www.pirha.fi/palvelut/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/lapsiperheiden-sosiaalityo-ja-lastensuojelu/lastensuojeluilmoitus.

    Pösö, Tarja 2010: Havaintoja suomalaisen lastensuojelun institutionaalisesta rajasta. Janus vol. 18 (4) 2010, 324–336

    Pösö, Tarja 2016: Mistä puhutaan, kun puhutaan huostaanotosta? Teoksessa Enroos, Rosi & Heino, Tarja & Pösö, Tarja (toim.) 2016: Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino, 7–32.

    Pösö, Tarja & Toivonen, Virve & Kalliomaa-Puha, Laura 2019: ”Haluaa kotiin äidin luo” – Erimielisyydet ja lapsen etu huostaanoton jatkamista koskevissa valituksissa ja hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Oikeus 2019 (48) 3, 226–243.

    Räty, Tapio 2015: Lastensuojelulaki – Käytäntö ja soveltaminen. 4. painos. Helsinki: Edita.

    Saari, Juho 2026: Kokoomateos kartoittaa hädän käsitettä ja pohtii sen merkitystä – arviossa Kenen hätä on oikeutettua? https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/kokoomateos-kartoittaa-hadan-kasitetta-ja-pohtii-sen-merkitysta-arviossa-kenen-hata-on-oikeutettua/

    Salonen, Aleksi 2026: Aleksi Salonen – Yhteiskunta & systeemiajattelu julkaisu. https://www.facebook.com/aleksisalonen.yhteiskunta/posts/pfbid02Qp4kQoKn3FLB5Bi86XME2mZWXU3ycCiVScGyda925Wv7sHwKmsX7xQ5Fi8nFXdGRl

    Sariaslan, Amir & Kääriälä, Antti & Pitkänen, Joonas
    & Remes, Hanna & Aaltonen, Mikko & Hiilamo, Heikki & Martikainen, Pekka & Fazel, Seena (2022) Long-term Health and Social Outcomes in Children and Adolescents Placed in Out-of-Home Care. JAMA Pediatrics. 176(1):e214324. doi:10.1001/jamapediatrics.2021.4324

    Seppälä, Piia & Zhu, Ning & Hietamäki, Juulia & Häkkilä, Laura & Gawel, Aleksandra & Toikko, Timo 2024: The threshold of child protection notifications is higher in municipalities with a high level of risk factors – Is this evidence of the inverse intervention law? Child Abuse & Neglect 155, 106963.

    Sinko, Päivi 2004: Laki ja lastensuojelu : juridisoituvat käytännöt sosiaalityön arjessa ja asiantuntijuuden määrittelyssä. https://sosnet.fi/wp-content/uploads/sites/10/2025/07/Sinko.pdf

    STM 12.2.2016: Millä perusteilla lastensuojelussa tehdään kiireellinen sijoitus? https://stm.fi/-/milla-perusteilla-lastensuojelussa-tehdaan-kiireellinen-sijoitus-

    Taylor, Brian J. 2017: Heuristics in Profes-sional Judgement: A Psycho-Social Ra-tionality Model.The British Journal of Social Work47 (4), 1043–1060. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcw084

    THL 2015: Lastensuojelun asiakkaat jäävät ilman tarvitsemiaan palveluja. https://stm.fi/-/lastensuojelun-asiakkaat-jaavat-ilman-tarvitsemiaan-palveluja

    THL 2016: Luo luottamusta. Suojele lasta. Opas yhteistyöstä lapsia ja perheitä työssään kohtaaville. https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/aa16560a-056b-428d-96d1-c403ce113427/content.

    THL 26.9.2025: Lastensuojeluilmoitus. https://thl.fi/julkaisut/kasikirjat/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lastensuojeluilmoitus-ja-lastensuojeluasian-vireilletulo/lastensuojeluilmoitus.

    Toikko, Timo & Seppälä, Piia & Kraav, Siiri-Liisi & Häkkilä, Laura 2021: Kuntatason analyysi lastensuojelun avohuollon yhteydestä lastensuojeluilmoitusten ja sijoitusten väliseen suhteeseen. Yhteiskuntapolitiikka 86 (2021):1, 75–82.

    Toivonen, Virve-Maria 2017: Lapsen oikeudet ja oikeusturva : Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa. Alma Insights.

    Vantaan ja Keravan hyvinvointialue: Huoli lapsesta tai nuoresta. https://vakehyva.fi/fi/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/lastensuojelu/huoli-lapsesta-tai-nuoresta. Luettu 15.2.2026.

    Yle 21.12.2018: Suomen nuorista ollaan hyvin huolissaan, mutta onko siihen syytä? Nuorisotutkija: huolipuhe on lisääntynyt, vaikka nuorten ongelmat eivät. https://yle.fi/a/3-10564562.

    Yle 1.7.2020: Lastensuojeluilmoitusten määrä kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa – asiantuntija: ”Lastensuojelu ei tapahdu tyhjiössä”. https://yle.fi/a/3-11426249

    Ylikoski, Petri 2018: Selittäminen, ymmärtäminen ja kausaaliset mekanismit. Teoksessa Tuukka Kaidesoja &Tuukka Kankainen & Petri Ylikoski (toim.) Syistä selityksiin. Kausaalisuus ja selittäminen yhteiskuntatieteissä. Tallina: Gaudeamus, 20–54.

    Wildeman, Christopher & Roehrkasse, Alexander F. & Gibbons, Alexandra & Sernaker, Sarah & Becker, Liza & Fallesen, Peter 2025: Two Decades of Child Welfare System Contact in the Global North: A Research Note on Trends in 44 Countries. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/39898618/

    Wilkins, David & Meindl, Melissa 2022: Can Child Protection Social Workers Forecast Future Actions, Events and Outcomes? A Case Study of Long-term Work with Five Families. Child Care in Practice. https://doi.org/10.1080/13575279.2022.2118674

    Wilkins, David & Meindl, Melissa 2023: Measuring the ratio of true‐positive to false‐positive judgements made by child and family social workers in England: A case vignette study. Child & Family Social Work 29(2):327-338